• Syrjässä olevat ekopisteet katoavat

    Uutiset
    22.9.201416:00
    MT toimitus

    Uusi vuoden 2016 alussa voimaan astuva valtioneuvoston asetus pakkauksista ja pakkausjätteestä määrittelee tulevaisuudessa missä ja miten pakkauksista syntyvää jätettä kerätään. Asetuksen tavoitteena on helpottaa kuluttajien mahdollisuuksia toimittaa pakkausjäte maksuttomaan keräykseen sekä lisätä pakkausjätteen hyötykäyttöä. Samalla asetuksella pakkausjätteen kerääminen sekä keräyspisteet siirtyvät tuottajien vastuulle pois kunnilta ja sitä kautta Jätekukon vastuulta.

    Pohjois-Savon Kylät ry epäilee suuresti, etteivät asetuksen tavoitteet toteudu, koska ekopisteitä ollaan nyt karsimassa rajulla kädellä.

    Jätekukon arvion mukaan asetuksen hengen mukaan poistuisi nyt olemassa olevista 150 ekopisteestä puolet.

    Harvaan asutuilla ja syrjäisemmillä paikoilla olevat ekopisteet saavat väistyä yli 500 hengen taajamiin eli käytännössä maaseudun kyliin ei pisteitä juurikaan jää. Rautavaaralla pisteet on päätetty lakkauttaa jo 1.10.2014 alkaen, jonka jälkeen kunnan alueelle jää ainoastaan kaksi keräyspistettä. Maaninka,

    Tervo ja Vesanto ovat jo tällä hetkellä yhden ekopisteen kuntia.

    Tällainen suuntaus ei ainakaan kannusta pakkausjätteiden

    (lasin, metallin ja pahvin) kierrätystä. Tuskin monikaan kuljettaa jätteitä pitkiä matkoja, vaan ne päätyvät joko sekajätteisiin tai pahimmassa tapauksessa luontoon.

    Ikääntyvälle väestölle, jonka määrä koko ajan lisääntyy ja joiden kotona asumista on tarkoitus edistää mahdollisimman kauan, on haastavaa kuljettaa pakkausjätteitä taajamiin, edes kauppojen lähelle. He saattavat

    saada ruuan kotiin, käyttää yhteiskuljetusta, hankkia sen kauppa-autolta tai tukiverkosto tuo kauppaostokset kotiin. Heille on tärkeää, että kierrätyspisteet sijaitsevat mahdollisimman lähellä.

    Voisivatko kylät vastata eko- ja kierrätyspisteistään omalla alueellaan? Voisivatko jäteyhtiöt hakea kylillä syntyvän jätteen, vaikka kutsuperiaatteella? Kun keräysastia olisi täysi, siitä ilmoitettaisiin ja astiat käytäisiin tyhjentämässä. Mikäli jätteet halutaan saada hyötykäyttöön, ei nykyisen kaltaista keräyspisteverkostoa kannata karsia.

    Minna Makkonen

    puheenjohtaja

    Pohjois-Savon Kylät ry

    Merja Kaija

    kyläasiamies

    Pohjois-Savon Kylät ry

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ekopisteet
    kierrätys
    pakkausjäte
    Pohjois-Savo
    jätehuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle