• Kiuru: Suomi aikoo vaatia Kiinasta saapuvilta negatiivista koronatestiä

    Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin vaatimus ennakkotestistä tulisi Suomen osalta voimaan
    Ministeri Krista Kiurun mukaan olennaista on, että ratkaisuja saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti ensi viikolla. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Ministeri Krista Kiurun mukaan olennaista on, että ratkaisuja saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti ensi viikolla. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Terveydenhuolto
    6.1.202315:34
    STT–

    Myös Suomi aikoo vaatia Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronavirustestiä, joka pitäisi tehdä enintään 48 tuntia ennen matkan alkua. Asiasta kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) STT:lle.

    Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin vaatimus ennakkotestistä tulisi Suomen osalta voimaan. Linjauksen toteuttamista valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä sekä sisäministeriössä.

    Kiurun mukaan olennaista on, että ratkaisuja saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti ensi viikolla.

    Hallituksen koronaministerityöryhmä päätti eilen torstaina käynnistää valmistelun Kiinan koronatilanteeseen liittyvien EU:n päätösten kansallisesta toimeenpanosta.

    Artikkelin aiheet
    Krista Kiuru
    koronavirus
    koronatesti
    Suomi
    Kiina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle