• Venäjän tie WTO:ssa aukesi mutkitellen

    EU:n komissio ja Venäjän käyvät jatkuvia neuvotteluja siitä, miten tulkitaan tullinalennuksia Venäjän kaksi kuukautta vanhassa WTO-sopimuksessa.
    Kuva: Seppo Samuli
    Uutiset
    5.11.201210:00
    MT toimitus

    Venäjä nosti jäsenyytensä kunniaksi noin 200 tuotteen tuontitulleja. Mukana on myös eräiden paperilaatujen tuontitulli, joka pomppasi kolminkertaiseksi kuten MT uutisoi 22.10.

    Yksikön päällikkö Ilkka Saarinen ulkoministeriöstä sanoo, että EU-komissio pui ongelmia Venäjän kanssa ainakin alkuun neuvottelemalla.

    Ongelmia käsiteltiin myös ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) ja Venäjän varapääministeri Dmitri Kozakin tapaamisessa toissa perjantaina, kun Helsingissä pidettiin Suomen ja Venäjän välisen talouskomission kokous.

    ”Jossain menee silti raja. Selviin rikkomuksiin ja kauppaa merkittävästi rajoittaviin toimiin tulee puuttua päättäväisesti”, Saarinen sanoo.

    Hän muistuttaa, että suomalaisyritysten kasvanut vienti osoittaa kuitenkin kokonaiskehityksen.

    ”Venäjä on viime vuosina uudistanut sääntelyään monilla aloilla. Parempaan suuntaan ollaan siis eräistä ongelmista huolimatta menossa.”

    Parannusta on tullut muun muassa tullimenettelyihin, teknisiin määräykiin sekä terveys- ja kasvinsuojelun alla. Myös tullit ovat keskimäärin laskien alentuneet.

    Artikkelin aiheet
    venäjän wto-jäsenyys
    eu-venäjä-suhteet
    tullit ja kauppa
    kauppaneuvottelut
    suomalaisyritysten vienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle