Polttoainevarkaudet piinaavat yrittäjiä Etelä-Pohjanmaaalla Kurikassa, Ilkka-Pohjalainen uutisoi. Jalasjärveläinen koneyrittäjä Heikki Saunala kertoo, että turvetyömaalta varastetaan säännöllisesti polttoainetta.
Viimeksi perjantaina helmikuun lopussa kahden traktorin tankeista katosi viimeksi yhteensä noin 200 litraa polttoainetta. Polttoaineen anastamisen lisäksi yhden traktorin katto rikottiin.
”Sitä tapahtuu vähintään kerran kuukaudessa, on kuin tulisivat vain kotiinsa.”
Hän arvelee, että vuoden aikana polttoainetta on viety noin 7 000 euron edestä. ”Se vie meiltä toimeentulon. Minulta on viety 3 000 litraa farmaritankista ja traktoreiden tankeista yhteensä 2 000 litraa.”
Saunalan mukaan joulukuussa 6 000 litran säiliöstä vietiin 3 000 litraa työkoneissa käytettävää polttoöljyä.
"Sitä tapahtuu vähintään kerran kuukaudessa, on kuin tulisivat vain kotiinsa. Sen, joka jäi valvontakameraan, kannattaisi nyt tulla sopimaan tämä asia, ettei saa kaikkia kontolleen.”