• Marttinen: Yle-työryhmä sai työnsä päätökseen, eduskuntaryhmien vastauksia odotetaan keskiviikon aikana

    Ylen rahoituksen tulevaisuudesta voi olla pian selvyyttä. Parlamentaarinen työryhmä on saanut työnsä päätökseen, ja nyt eduskuntaryhmiltä odotetaan vastauksia uuteen kompromissiesitykseen.
    Seuraavaksi Yleisradion rahoitusta koskeva mietintö siirtyy eduskuntaryhmien käsiteltäväksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Seuraavaksi Yleisradion rahoitusta koskeva mietintö siirtyy eduskuntaryhmien käsiteltäväksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    9.7.202412:30
    STT–

    Ylen rahoitusta puntaroinut parlamentaarinen työryhmä on saanut työnsä päätökseen. Työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.) kertoi asiasta STT:lle ja viestipalvelu X:ssä. Seuraavaksi mietintö siirtyy eduskuntaryhmien käsiteltäväksi. Marttisen mukaan ryhmien vastauksia odotetaan huomisen aikana.

    Mietinnön sisällöstä kerrotaan julkisuuteen vasta kun ryhmien kannat ovat selvillä.

    Työryhmä sai eilen käsiteltäväkseen kompromissiesityksen. Ryhmän jäsen, kansanedustaja Maria Guzenina (sd.) sanoi eilen STT:lle, että esitys oli miltei samanlainen kuin kaikkien muiden paitsi perussuomalaisten jo kesäkuun puolivälissä hyväksymä esitys.

    Uutta oli hänen mukaansa lähinnä se, että arvonlisäverokanta olisi nousemassa 10 prosentista 14 prosenttiin kuusi kuukautta aiemmin esitettyä aikaisemmin. Tämä tarkoittaisi valtiovarainministeriön laskelmien mukaan 10 miljoonan euron lisäleikkausta Ylen budjettiin, mutta käytännössä sen todellista vaikutusta on hankala ennustaa.

    Tiedossa ei vielä ole, onko esitys tänään tästä muuttunut.

    Lisää aiheesta
    • Matias Marttinen kertoo, ettei Yleisradion rahoitusta arvioivan parlamentaarisen työryhmän työ valmistu tänään.

      Politiikka | Yleen kohdistuvat säästöt hiertävät puolueiden yhteisessä työryhmässä – määräaika meni, mutta neuvottelut jatkuvat ensi viikolla

    • Kokoomuksen Matias Marttinen johtaa parlamentaarista työryhmää, joka pohtii Yleisradion rahoitusta ja tehtäviä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Politiikka | Jumiutunutta Yle-työryhmää vetävä Marttinen MTV:lle: ”Ratkaisuun pyritään ennen eduskunnan kesätaukoa”

    • Työryhmässä on ollut näkemyseroja siitä, millaisia säästöjä Ylen rahoitukseen tulisi tehdä.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | Ylen roolia arvioiva työryhmä sai jatkoaikaa – puolueet eri linjoilla rahoituksen leikkaamisesta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle