• Itämeri jäätyy nyt vauhdilla – Arctian kaikki kahdeksan jäänmurtajaa ovat pian toiminnassa

    Sunnuntai-iltaan mennessä Arctialla oli viisi murtajaa Perämerellä ja yksi Suomenlahdella.
    Tilanteen ripeästä kehittymisestä kertoo, että viime perjantaina lähetettiin jäänmurtotehtäviin kaksi alusta samana päivänä. Tämä on Arctian liiketoimintajohtajan mukaan todella harvinaista.
    Tilanteen ripeästä kehittymisestä kertoo, että viime perjantaina lähetettiin jäänmurtotehtäviin kaksi alusta samana päivänä. Tämä on Arctian liiketoimintajohtajan mukaan todella harvinaista.  Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset|Liikenne
    2.2.202607:45
    STT

    Jäänmurtajia operoiva valtionyhtiö Arctia arvioi, että sen kaikki kahdeksan murtajaa ovat todennäköisesti pian toiminnassa Itämerellä. Jäänmurron liiketoimintajohtaja Paavo Kojonen kertoi STT:lle sunnuntaina, että merijään paksuus on kasvanut ja jäätynyt alue laajentunut kovien pakkasten myötä vauhdilla.

    ”Olosuhteet eivät ole vielä kauhean haastavat, mutta jäätä tulee kovaa vauhtia lisää koko ajan. Kovia pakkasia on ollut pitkään”, Kojonen sanoi.

    Sunnuntai-iltaan mennessä Arctialla oli viisi murtajaa Perämerellä ja yksi Suomenlahdella. Tilanne on edennyt verrattain nopeasti, sillä talven ensimmäinen Arctian murtaja lähti vesille uudenvuoden aattona.

    Vielä viime viikon alkupuolellakin murtajia oli merellä vasta neljä kappaletta. Perjantaina määrä kasvoi kertaheitolla kuuteen, kun samana päivänä mobilisoitiin liikkeelle kaksi murtajaa. Kojosen mukaan tällainen on hyvin harvinaista.

    ”Viime päivät ovat olleet sellaista ajolähtöä. Tilanne on kehittynyt nopeasti”, Kojonen kertoi.

    ”Viime päivät ovat olleet sellaista ajolähtöä.”

    Paavo Kojonen

    Arctia on Suomen valtion täysin omistama erityistehtäväyhtiö. Käytännössä yhtiö avustaa jääluokkasäännökset täyttäviä kauppa-aluksia, jotka ovat matkalla Suomeen tai Suomesta pois.

    Yhtiö tarjoaa valtiosopimuksen myötä jäänmurtoapua myös Ruotsiin suuntaaville tai sieltä poistuville kauppalaivoille. Tarvittaessa apua annetaan myös matkustaja-aluksille.

    Arctia vastaa jäänmurrosta, mutta päätökset murtajien mobilisoinnista tekee Väylävirasto.

    Arctia ei turvallisuussyistä kerro etukäteen, minne päin murtajia aiotaan lähettää.

    Kojonen sanoi, että Arctia ei kuitenkaan turvallisuussyistä kerro etukäteen, minne päin murtajia aiotaan lähettää. Yleisellä tasolla hän totesi, että Perämerellä on tyypillisesti suurin tarve murtajille.

    ”Yksi tai kaksi murtajaa on yleensä Suomenlahdella, ja loput ovat sitten Merenkurkusta pohjoiseen (ulottuvalla alueella). Ihan syvimpänä talviaikana yksi jäänmurtaja voi olla myös Selkämerellä”, Kojonen sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Itämeren jäätyminen
    jäänmurto
    Arctia
    Perämeri
    Suomenlahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin