• UM:n kyselytutkimus: Venäläisten suhtautuminen Suomeen on ristiriitaista, asenteet tiukentuneet muutamassa vuodessa

    Tänä vuonna 40 prosenttia venäläisistä kertoi suhtautuvansa Suomeen myönteisesti. Vuonna 2021 vastaava osuus oli vielä 68 prosenttia.
    Kyselytutkimuksen mukaan venäläiset pitävät Suomen ja Venäjän suhteita viileinä. Kuva vuodelta 2019.LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Kyselytutkimuksen mukaan venäläiset pitävät Suomen ja Venäjän suhteita viileinä. Kuva vuodelta 2019.LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Uutiset|Ulkomaat
    26.11.202417:16
    STT

    Venäläisten suhtautuminen Suomeen on ristiriitaista, kertoo Suomen Moskovan-suurlähetystön tilaama kyselytutkimus. Asenteissa ei ole suuria muutoksia verrattuna viime vuoteen, mutta muutaman vuoden tarkastelujaksolla asenteet ovat selvästi tiukentuneet.

    Tänä vuonna 40 prosenttia venäläisistä kertoi suhtautuvansa Suomeen myönteisesti. Vuonna 2021 vastaava osuus oli vielä 68 prosenttia. Kyselytutkimuksen mukaan venäläiset pitävät Suomen ja Venäjän suhteita viileinä.

    Tutkimuslaitos Levada toteutti tutkimuksen heinäkuussa 2024. Tutkimukseen osallistui runsaat 1  600 yli 18-vuotiasta venäläistä.

    Lisää aiheesta
    • Atacms-ohjuksen kantomatka yltää tarvittaessa 300 kilometriin asti.

      Ulkomaat | Ukraina saamassa luvan käyttää näitä ohjuksia Venäjän maaperällä – mitä tämä tarkoittaa sodan kululle?

      Tilaajalle
    • Venäläiset sotilaat ampuvat ukrainalaisia haupitseilla Kurskin alueella lokakuun lopulla. Arkistokuva.

      Ulkomaat | Ukraina on ottanut yhteen pohjoiskorealaisten kanssa

      Tilaajalle
    • Takavarikoitujen kohteiden joukossa on HS:n tietojen mukaan muun muassa Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus Helsingissä. Arkistokuva vuodelta 2022. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka ja talous | Oikeus määräsi Venäjän valtion omaisuutta takavarikkoon miljardien eurojen arvosta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle