• PAIKANNIMI KERTOO Tekstiviesti muinaisuudesta

    Uutiset
    17.2.201215:00
    Topi Linjama

    Kännykän tapainen arkikapine voi yllättäen tuoda viestin ajalta, jolloin valuuttana käytettiin turkiksia.

    Sanan nokia on arveltu tulevan jo kadonneesta sanasta ”nois”, jonka genetiivimuoto olisi ollut ”nokiin”. Nokiilla on arveltu tarkoitetun tummaa soopelia tai näätää. Nokian kaupungin vaakunassa musta näätä kapuaa Nokianvirran vartta ylös.

    Soopeli ei liene kuulunut Suomen eläimistöön. Myös näädän mustat värimuodot ovat peräti harvinaisia. Siksi selitystä on etsitty muualta.

    Kielentutkija R.E. Nirvi liittää nokia-alkuiset paikannimet vesistöihin. Nirvi päättelee, että vielä tuhat vuotta sitten nokiilla olisi tarkoitettu vesissä elävää himoittua turkiseläintä, majavaa. Tuohon aikaan majavan saattoi hyvällä onnella yhyttää Hämeestä ja Pirkanmaalta. Puoli vuosituhatta myöhemmin lattahäntiä tavattiin enää Lapista.

    Eläimen nimi nois on saattanut vakiintua merkitsemään arvokasta turkista yleensä. Kun näätä syrjäytti majavan arvokkaimpana turkiksena, nimitys siirtyi kenties näädälle. Nokiin sekoittuminen sanaan noki selittäisi mielleyhtymän mustiin turkiseläimiin.

    Nokia on voinut tarkoittaa myös turkisten kauppapaikkaa, sillä Nokianvirta oli aikoinaan tärkeä vesireitti. Ainakin tänä päivänä Nokia liittyy läheisesti kaupankäyntiin pörsseissä ja marketeissa.

    TOPI LINJAMA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    paikannimet
    Nokia
    turkiselain
    etymologia
    kielentutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle