• Kärsämäen kunta hyllyttää rehtorin, joka vähätteli seksuaalista häirintää Ylen MOT:ssa

    Rehtori vertasi häirintää kouluruokaan: "Asialle voidaan tehdä tiettyyn rajaan saakka jotakin. Loppu pitää vain kestää."
    Uutiset
    11.9.201821:55
    STT

    Frosteruksen koulun rehtori siirretään syrjään tehtävästään kunnes Kärsämäen kunnan johto on päättänyt, voiko hän jatkaa rehtorina, kertoo kunnanjohtaja Esa Jussila STT:lle.

    Hyllytyspäätös johtuu rehtorin kommenteista Ylen MOT:ssa. Rehtori vähättelee vastauksessaan MOT:lle seksuaalista häirintää, jota hänen johtamassaan koulussa ilmenee THL:n kyselyn perusteella.

    "Onko kouluruoka hyvää tai pahaa? Asialle voidaan tehdä tiettyyn rajaan saakka jotakin. Loppu pitää vain kestää. Ei sillä, että hyväksyisin seksuaalista häirintää, mutta sellaista se nyt vaan on", rehtori kommentoi Ylelle.

    Kunnanjohtaja sanoo, että kunta irtisanoutuu rehtori Tuomo Pesosen lausunnoista seksuaalisen häirinnän sietämisestä ja hyväksymisestä.

    MOT:n juttu julkaistiin netissä puolilta päivin, ja pohjoispohjanmaalainen Kärsämäen kunta teki päätöksen hyllyttämisestä iltapäivällä.

    Artikkelin aiheet
    seksuaalinen häirintä
    rehtori
    Kärsämäen kunta
    Yle MOT
    Frosteruksen koulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle