• Maanantai-illaksi luvattu rajuilma voi aiheuttaa suuria vahinkoja – varaudu koviin tuuliin ja pysyttele myrskyn tullen sisätiloissa

    Rajuilmat saapuvat näillä näkymin maan etelä- ja keskiosiin joko maanantai-iltana tai tiistain vastaisena yönä.
    Jos sää muuttuu rajuilmaksi, kannattaa siirtyä nopeasti sisätiloihin. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.
    Jos sää muuttuu rajuilmaksi, kannattaa siirtyä nopeasti sisätiloihin. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.  
    Uutiset|Sää
    5.8.202314:54
    STT–

    Suomen eteläosiin maanantai-illaksi luvattu rajuilma voi aiheuttaa suuria vahinkoja, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta STT:lle. Eniten vahinkoja voi syntyä myrskyisistä tuulista, sillä tuulet voivat yltyä maastossa puuskissa jopa yli 30 metriin sekunnissa.

    Lisäksi voi tulla aika runsaasti salamointia, ja vettä voi sataa hetkittäin aika rankasti, Valta sanoo.

    Mahdolliseen rajuilmaan kannattaa Vallan mukaan varautua ennen kaikkea seuraamalla tiedotteita ja taivasta. Jos sää muuttuu, tulee ihmisten pystyä siirtymään tarvittaessa nopeasti sisätiloihin tai autoon suojaan. Mahdolliset pihakalusteet tulee laittaa suojaan.

    Ei kannata lähteä veneilemään minnekään tai esimerkiksi marjastamaan.

    Jos ihminen sattuu ajamaan autolla maastossa rajuilmojen aikaan, kehottaa Valta ajamaan mahdollisimman aukealla paikalla välttäen siten mahdollisesti kaatuvia puita.

    Rajuilmat saapuvat näillä näkymin maan etelä- ja keskiosiin joko maanantai-iltana tai tiistain vastaisena yönä.

    Ilmatieteen laitos kehottaa pelastuslaitosten edustajien kanssa laadituissa toimintaohjeissa lykkäämään mahdollista matkustamista ennen myrskyä. Rajut tuulenpuuskat voivat kaataa puita teille tai vaikeuttaa auton ohjaamista.

    Ohjeissa kehotetaan niin ikään välttämään vesille lähtöä ennen mahdollista myrskyä.

    Ennen myrskyä kannattaa myös esimerkiksi varata juomavettä, ladata matkapuhelimet ja pitää eläimet sisällä. Sähkölaitteista tulee kytkeä pois virta, minkä lisäksi auto pitää ajaa joko autotalliin tai ainakin pois puiden läheisyydestä. Lisäksi mahdollisten veneiden kiinnitykset pitää tarkistaa.

    Myrskyn aikana suositellaan siirtymään sisätiloihin tukevaan rakennukseen, pois ikkunoiden läheisyydestä. Esimerkiksi telttakatokset, kevyet rakennelmat ja ulkorakennukset eivät ole turvallisia.

    Jos myrskyn aikana kulkee ulkona, tulee suojautua kaatuvilta puilta esimerkiksi kalliojyrkänteen juureen, ojaan tai kivien väliin.

    Myrskyn aikana tulee välttää hissejä mahdollisten sähkökatkosten takia.

    Maanantaipäivän ennustetaan olevan maan etelä- ja keskiosissa hyvin helteinen, sillä lämpötilat voivat nousta jopa yli 30 asteeseen. Tämä voi aiheuttaa Vallan mukaan lisää ongelmia, sillä ihmiset saattavat avata ikkunoita.

    Maanantai-illalla ei kannata jättää ikkunoita auki vahingossa. Rajuilmalla voi sataa jopa litroja vettä sisätiloihin avoimista ikkunoista, Valta sanoo.

    Rajuilmat siirtyvät tiistaiksi maan pohjoisosiin. Lapissa voi tulla tiistaina joitakin ukkospuuskia, mutta mahdollinen myrsky on heikentynyt Vallan mukaan siihen mennessä.

    Valta korostaa, että tulevien rajuilmojen sääennuste on tässä vaiheessa vielä epävarma.

    On olemassa esimerkiksi vielä pieni mahdollisuus, että näitä rajuilmoja ei tule ollenkaan Suomeen saakka.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita