• ”Nainen pelästyi näkemäänsä ja joutui palaamaan kotiin” – sama susi on käynyt pihapiireissä Huittisissa

    Paikallinen hirviporukka on miettinyt, voiko koiraa käyttää metsästyksessä enää lainkaan.
    Huittisissa yksittäinen susi on nähty pihapiirien tuntumassa jo muutaman kuukauden ajan.
    Huittisissa yksittäinen susi on nähty pihapiirien tuntumassa jo muutaman kuukauden ajan. Kuva: Yrjö Inkinen
    Uutiset|Luonto
    28.10.202220:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Huittislaisen Metsästysseura Revon puheenjohtaja Yrjö Inkinen kertoo suden saalistaneen peuran kotinsa läheisellä pellolla perjantaina.

    ”Susi oli tappanut peuran pellolle ja syönyt sitä, kun naapurin nainen talutti tietä pitkin koiraansa ja huomasi tapahtuman.”

    Nainen oli pelästynyt lähellä näkemäänsä sutta ja kääntynyt lenkiltään takaisin kotiin.

    ”Menin katsomaan nähdäkseni sutta, joka sitten juoksikin pihani vierestä eli oli pihakäynnillä.”

    Yksinäinen susi on Inkisen mukaan pyörinyt loppukesästä lähtien seudulla kulkien talojen nurkissa ja peuroja syöden. Lähiseudulla ei kotieläimien menetyksiä ole tiedossa.

    ”Yhden lammastilan pihassa susi on käynyt, mutta vielä ei vahinkoja ole tullut. ”

    Paikallisessa hirviporukassa on mietitty, voiko koiraa enää päästää ajamaan hirviä lainkaan.

    ”Myös ajokoiralla jänisten metsästys ja ajokoirakokeet on pitänyt lopettaa. Koiran kanssa metsällä käynti on mennyt olemattomiin.”

    Inkisen arvio on, että kyseessä on viime vuoden pentu Huitttisten-Köyliön laumasta. Pentu on erkaannutettu vajaan kymmenen suden laumasta, jossa on viisi pentua ja alfapari sekä muutama pentujenhoitaja.

    ”Se elää joen toisella puolella, mutta lauma ei vielä ole käynyt täällä. Tälle sudelle käy ehkä vielä heikosti talven aikana, sillä se on tuon lauman reviirillä.”

    Inkisen mielestä ei ole mukavaa, kun susi voi rajoittaa paikallisten ihmisten liikkumista.

    ”Vanhemmat ihmiset eivät enää lenkkeile, vaan tekevät pientä piiriä kotipihassaan, eikä tämä ole ainoa kerta.”

    ”Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ei se saa olla ylijumala, jonka mukaan ihmiset joutuvat elämään.”

    Inkisen mukaan peurakanta on kasvanut suureksi.

    ”Mitä sudet sitten syövät, kun peurat loppuvat? Kun peurapiikki putoaa pohjalle, sama tapahtuu petoeläimille. Tasaisuus olisi parasta, ettei tulisi aaltoliikettä.”

    Lisää aiheesta
    • Susien kannanhoidollinen metsästys on ollut mahdollista Suomessa jo miltei vuoden, mutta valitukset ovat estäneet sen toteutumisen.

      Erä | Kansalaisaloite kannanhoidollisesta metsästyksestä sai hyväksynnän – "Nyt susien kanssa voidaan elää maaseudulla”

    • Supikoira on pesimäaikaan merkittävä uhka maassa pesiville linnuille. Se syö munia ja poikasia, kun luonnossa ei ole vielä paljon muuta syötävää.

      Eläimet ja kasvit | Huippupedoista apua vieraslajin torjuntaan? Supikoiria havaitaan susi- ja ilvesalueilla alle puolet siitä mitä muualla Suomessa

    • Erä | Petopolitiikassa uusien linjausten aika – oltava myös sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle