• THL: Suomessa 195 uutta koronatartuntaa, yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema

    Sairaalapotilaiden määrä on kasvanut yhdellä, tehohoitopotilaiden määrä on puolestaan laskenut yhdellä.
    THL kertoo uusien koronatartuntojen määrän päivittäin.
    THL kertoo uusien koronatartuntojen määrän päivittäin. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    30.4.202115:15
    STT

    Suomessa on raportoitu 195 uutta koronatartuntaa ja yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana tartuntoja on todettu 3 257, mikä on 2 042 vähemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana. Edellisten kahden viikon aikana tartuntoja todettiin 5 299.

    Sairaalahoidossa on kaikkiaan 126 potilasta, joista tehohoidossa 31. Sairaalapotilaiden määrä on kasvanut yhdellä, tehohoitopotilaiden määrä on puolestaan laskenut yhdellä.

    Koronavirustartuntoja on todettu Suomessa nyt yhteensä noin 86 800.

    Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa nyt kaikkiaan 914 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    COVID-19-tilanne
    THL
    Suomi
    tartuntaluvut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle