• Tavarantarkastajia valvotaan asiallisesti

    Uutiset
    9.1.201515:00
    MT toimitus

    Lauri Keinänen kirjoitti mielipidekirjoituksessaan (MT 19.12.) tavarantarkastuksen painoarvon olevan lähinnä psykologinen. Lisäksi Keinänen kritisoi sitä, ettei tavarantarkastajien valvonta ulotu tavarantarkastajien tekemiin laskutoimituksiin.

    Tavarantarkastuksen painoarvo on huomattavan paljon enemmän kuin psykologinen.

    Tavarantarkastaja tekee tarkastustilaisuudessa omat havaintonsa, kuulee osapuolten näkemykset ja tutustuu hänelle toimitettuihin asiakirjoihin. Näiden perusteella hän lausuu asiassa oman perustellun näkemyksensä, jonka hän tuo esiin osapuolille toimitettavassa tarkastuskertomuksessa.

    Ohjesäännön mukaan tavarantarkastaja ei saa ottaa kantaa siihen, kenen vastuulla vahingon tai virheen korvaaminen on. Riitaisissakin tilanteissa tavarantarkastajan perusteltu näkemys tapauksesta yleensä auttaa.

    Osapuolet pääsevät keskenään sopuun noin 60 prosentissa tarkastustapauksista. Jos tapaus menee oikeuteen, tavarantarkastajia kuullaan yleensä todistajina.

    Tavarantarkastusmenettely on puolueetonta. Tarkastustilaisuuteen kutsutaan kaikki osapuolet, kaikilla on mahdollisuus esittää tavarantarkastajalle näkemyksensä ja antaa asiakirjoja. Lisäksi tavarantarkastajan esteellisyys on tarkasti ohjesäännössä määritelty, ja esteellisenä ei tehtävää saa ottaa vastaan.

    Tavarantarkastus perustuu elinkeinoelämän itsesääntelyyn ja tarkastajien toimintaa ohjaa ohjesääntö.

    Ohjesäännön vastaisesta toiminnasta on mahdollisuus valittaa tavarantarkastajalautakuntaan.

    Valitukset käsitellään kirjallisesti asiantuntijajaostoissa, joissa on asiantuntemusta niin tilaajakunnasta, lainopilliselta alalta kuin tarkastusaloiltakin.

    Jaostot ottavat kantaa ohjesäännön mukaisuuteen, kuten siihen, onko tarkastuskertomus riittävästi perusteltu ja johdonmukainen, ovatko tarkastusmenetelmät ja mittaukset olleet asianmukaisia ja onko kertomuksessa viitattu oikeisiin normistoihin.

    Tarkastuksen lopputulosta ei voida jaoston päätöksellä ratkaista, koska tämä edellyttäisi sitä, että jaosto suorittaisi tarkastuksen uudelleen tarkastuspaikalla.

    Johtopäätöksiin ja laskelmiin voidaan puuttua niiltä osin kuin ne ilmenevät tarkastuksen asiakirjoista.

    Valitusasiapäätökset eivät voi olla julkisia, koska lautakuntaa ja tavarantarkastajaa sitoo salassapitovelvollisuus. Valvonta on kuitenkin läpinäkyvää ja ennakoitavaa, sillä päätökset pohjautuvat ohjesääntöön ja ovat perusteltuja.

    Raisa Harju

    Keskuskauppakamarin lakimies, VT

    tavarantarkastajalautakunnan

    sihteeri

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tavarantarkastus
    valvonta
    itsesääntely
    Keskuskauppakamari
    oikeusmenettely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria