• Susi juoksi Tammelan keskustassa – katso video: "Ei kukaan olisi uskonut tätä"

    Tammelasta on matkaa Hämeenlinnaan 50 kilometriä ja Helsinkiin 120 kilometriä.
    Tuomas Rantala sai sudesta yli 20 sekunnin videon.
    Tuomas Rantala sai sudesta yli 20 sekunnin videon. Kuva: Kuvan kaappaus Tuomas Rantalan videolta
    Uutiset
    9.3.201711:40
    Terhi Pape-Mustonen

    Tuomas Rantala kohtasi tänä aamuna Tammelan keskustassa hämmästyttävän näyn: susi juoksi Tammelan tietä pitkin ja poikkesi omakotitalojen pihoihin. Kello oli vähän yli yhdeksän.

    "Ei kukaan olisi uskonut tätä, jos olisin vain kertonut. Onneksi sain tapahtumasta hyvän videon, josta ei jää sijaa epäilyille", metsästystä harrastava Rantala kertoo.

    Hän oli heti yhteydessä poliisiin. Sen jälkeen Rantalalle itselleen soitettiin Riistanhoitoyhdistyksestä.

    Alueella ei ole tapahtunut koiravahinkoja, mutta lähistöltä on jonkin aikaa sitten tapettu peura.

    "Susi ei välittänyt autosta mitään ja mielessä kävi, että entä jos tuttavaperheen lapset olisivat olleet leikkimässä omalla pihallaan", Rantala pohtii.

    "Jos virkavalta ei tee tällaisten susihavaintojen johdosta mitään täällä Etelä-Suomessa, joku tulee kyllä ottamaan oikeuden omiin käsiinsä."

    Forssan-Tammelan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Tapani Numminen vahvistaa havainnon sudeksi. Hän kertoo käyneensä paikan päällä ja nähneensä tapauksesta kuvatun videon.

    Muokattu 9.3.2017 kello 10:53 Lisätty tieto siitä, että petoyhdyshenkilö vahvisti susihavainnon.

    Artikkelin aiheet
    susi
    Tammela
    luonto
    riistanhoitoyhdistys
    susihavainto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria