• Pankkitunnisteiden käyttö julkisissa palveluissa uhkaa kaventua ensi vuonna

    Osa pankeista on haluaa hinnoitella palvelun jatkon liian kalliiksi valtiolle. Nykyiset sopimukset päättyvät vuodenvaihteessa.
    Muun muassa Nordean pankkitunnisteet ovat käytössä julkishallinnossa myös ensi vuonna.
    Muun muassa Nordean pankkitunnisteet ovat käytössä julkishallinnossa myös ensi vuonna. 
    Uutiset
    29.6.201820:40
    STT

    Pankkitunnisteiden käyttö julkishallinnon tunnistamisessa uhkaa kaventua.

    Väestörekisterikeskus ei ole päässyt joidenkin pankkien kanssa sopimukseen siitä, että niiden pankkitunnuksilla voisi tunnistautua julkishallinnon palveluihin myös ensi vuonna.

    Nykyiset vahvan tunnistamisen sopimukset päättyvät vuodenvaihteessa.

    Ongelmien syynä on se, että joidenkin pankkien tarjoama hinnoittelu osoittautui valtiolle liian kalliiksi.

    Johtaja Joonas Kankaanrinne Väestörekisterikeskuksesta ilmoittaa, että pankkien kanssa aloitetaan asiassa jatkoneuvottelut.

    "Olisi toivottavaa, että kaikki pankit lähtisivät mukaan julkishallinnon tunnistamiseen, jotta jatkossakin kaikki markkinoilla olevat tunnistamisvälineet olisivat kansalaisten käytettävissä", Kankaanrinne linjaa tiedotteessa.

    On jo varmistunut, että Osuuspankin ja Nordean pankkitunnisteet ovat käytössä Suomen julkishallinnossa myös ensi vuonna. Lisäksi sähköisiin asiointipalveluihin voi tunnistautua ainakin Telian, Elisan ja DNA:n mobiilivarmenteilla sekä poliisin myöntämällä sähköisellä henkilökortilla.

    Kankaanrinne kertoi perjantaina STT:lle, että pulmat pankkien kanssa eivät tulleet varsinaisena yllätyksenä.

    "Tunnistautumismäärät ovat kasvaneet, ja pankkien lisäksi osallisina palvelun järjestämisessä on myös välittäjiä. On tiedetty, että on tulossa haastava tilanne. Tästä on vain päästävä eteenpäin."

    Kankaanrinteen mukaan on varmistunut, että kolme neljäsosaa tunnisteita nyt julkishallinnon palveluissa käyttävistä kuluttajista voi tehdä niin myös ensi vuonna.

    Puuttuvan yhden neljänneksen osalta on hänen mukaansa aikaa päästä neuvottelutulokseen aina vuoden loppuun asti.

    Valtio on budjetoinut tunnistautumisen kustannusten ylärajaksi 5 miljoonaa euroa vuodessa.

    Pankkien tähän mennessä tekemä tarjous olisi ylittänyt tuon summan noin 3,5 miljoonalla eurolla, Kankaanrinne kertoo.

    Artikkelin aiheet
    pankkitunnistus
    julkishallinnon palvelut
    vahva tunnistaminen
    pankit
    valtio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle