• Lisää löylyä muuttoliikekeskusteluun: Ruotsalaiskonsultti esittää Ylellä tehokkaampaa tiivistämistä

    Kaupungistuminen kiihdyttää talouskasvua, mutta maaseutua voidaan tukea poliittisista syistä.
    Kaupungeissa talouskasvu tiivistyy?
    Kaupungeissa talouskasvu tiivistyy? Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    26.9.201721:41
    Eija Mansikkamäki

    Onko maan sisäinen muuttoliike pahasta? Uhkaako kaupungistuminen maaseutua ja koko maan turvallisuutta? Kannattaako koko maan asuttamiseen panostaa?

    Yle lyö ruotsalaisen Kjell Nordströmin suulla lisää löylyä muuttoliikekeskusteluun. Nordström on ekonomisti, tietokirjailija, yritysjohdon konsultti ja luennoitsija, jonka mielestä maan sisäistä muuttoliikettä ei kannata vastustaa, vaan pikemminkin tiivistää.

    Nordströmin mukaan muutto maalta kaupunkeihin vauhdittuu lähivuosina, sillä yrityksen sijainnista tulee aiempaa tärkeämpi menestyksen kannalta. Uudessa taloudessa kaupungeissa luodaan arvoa erikoistumalla uudenlaisiin asioihin ja tehokkuus kasvaa, kun ihmiset ovat lähellä toisiaan. Nopeampi kaupungistuminen vauhdittaisi siis talouskasvua.

    Samoja perusteita on käyttänyt Suomessa muun muassa Elinkeinoelämän Keskusliiton Penna Urrila.

    Esimerkkiyrityksinä Nordström mainitsee likekkäin sijaitsevat Spotify- ja Klarna-yritykset sekä biotekniikkaklusterin yliopistosairaalan kyljessä.

    Myös mehiläispesien hoito onnistuu yhteisöllisesti, kun ihmiset asuvat lähekkäin.

    Maaseudun tukeminen on Nordströmin mielestä perusteltua kyllä poliittisista, mutta ei taloudellisista syistä.

    "Voidaan paikata ja parsia ja loiventaa, ja se on myös hallituksen velvollisuus – pitää huolta koko maasta. Mutta jos katsotaan nykyisen heikon talouskasvun näkökulmasta, en ole varma onko se viisasta", Nordström sanoo Ylelle.

    Nordströmin mukaan valtion virastojen hajasijoitus Ruotsissa ei ole johtanut sanottavaan työpaikkojen siirtymiseen, ja Norjassakin syrjäseutujen tukemisen vähentäminen alkoi vetää ihmisiä kaupunkeihin.

    Yle haastattelemien suomalaisten asiantuntijoiden mukaan kansantalous kasvaa, kun kaupungeissa syntyvät yritykset täyttävät uudenlaisia tarpeita tuottamalla muun muassa viherseiniä. Maakuntien menestyksestä mainitaan Uudenkaupungin teollisuusyritykset ja Pohjois-Savon Ponsse.

    Yle: Kaupunkien imu kiihtyy – "eikä vastaan kannata taistella, ainakaan talouden näkökulmasta"

    Lue lisää:

    Soininvaara: "Maaseudun ja kaupungin koko vastakkainasettelu on hölmö – eivät ne kilpaile keskenään"

    Kolumnistit lyövät maaseutua väärin mielikuvin – tilastotieto kertoo menestyvistä maakunnista

    EK:n johtava ekonomisti: "Kaikkien ei pidä pakkautua Uudellemaalle, kylien tiivistäminen säilyttäisi paikalliset palvelut"

    EK:sta tuottavuusvinkki: Kiihdytetään muuttoa maalta kaupunkeihin

    Teknologiateollisuuden Turunen: Suomen vienti tarvitsee maakuntia

    Artikkelin aiheet
    muuttoliike
    kaupungistuminen
    talouskasvu
    maaseutu
    Kjell Nordström
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria