• MTK-Säätiön rahapalkinto yhden kylän aktiiviselle osakaskunnalle – ”Nykyaikainen esimerkki itsepäisestä gallialaiskylästä”

    Osakaskunta on kehittänyt kylää aktiivisesti, vaikka kaupunki ei ole alueen kehittämiseen panostanut.
    Kalavesien osakaskunta on rakentanut muun muassa toimivan kalatien.
    Kalavesien osakaskunta on rakentanut muun muassa toimivan kalatien.  Kuva: Seija Jussinniemi
    Uutiset|Kylät
    12.9.202613:00
    Joonatan Reunanen

    MTK-Säätiö on myöntänyt 10 000 euron palkinnon Raahen Alpuan kylässä toimivalle kalavesien osakaskunnalle, MTK tiedottaa.

    Kalastuskunta on malliesimerkki siitä, miten vapaaehtoiset voivat kehittää vaikuttavasti alueen elinvoimaa ja erätaloutta, palkintoraati kiittelee tiedotteessa.

    Alpuan Kalavesien osakunta on kehittänyt alueensa erätaloutta määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Toiminnan tuloksena alueen vetovoima on kasvanut, yhteisöllisyys vahvistunut ja uusia mahdollisuuksia syntynyt niin kalastukseen, metsästykseen kuin virkistyskäyttöönkin.

    ”Osakaskunta on kuin nykyaikainen esimerkki itsepäisestä Asterixin ja Obelixin gallialaiskylästä.”

    Lauri Kontro

    Erätalouspalkinnon raati nostaa esiin erityisesti sen, kuinka osakaskunnan toiminta on innostanut koko kyläyhteisöä mukaan yhteiseen tekemiseen. Laaja osallistuminen, vahva talkookulttuuri ja pitkäjänteinen kehittämistyö ovat luoneet pohjan toiminnalle, jolla on ollut näkyviä vaikutuksia sekä paikalliseen viihtyvyyteen että aluetalouteen.

    ”Alpuan Kalavesien osakaskunta on erinomainen esimerkki siitä, miten paikallinen aktiivisuus, yhteistyö ja rohkeus voivat synnyttää pysyviä tuloksia. Osakaskunta on kuin nykyaikainen esimerkki itsepäisestä Asterixin ja Obelixin gallialaiskylästä. Kaupunki ei ole alueen kehittämiseen panostanut, mutta paikalliset ovat tarttuneet toimeen”, kommentoi palkintoraadin puheenjohtaja, Maaseudun Tulevaisuuden entinen päätoimittaja Lauri Kontro.

    Osakaskunta rakensi viime kesänä laavun.
    Osakaskunta rakensi viime kesänä laavun.  Kuva: Seija Jussinniemi

    Alpuan Kalavesien osakunnan varapuheenjohtaja Seija Jussinniemen mukaan palkinto tuntui yllätykseltä ja merkittävältä tunnustukselta vuosien työlle.

    ”Olemme tehneet tätä pienellä porukalla, pitkälti talkoovoimin ja usein niukoilla resursseilla. Siksi tuntuu todella hienolta, että työmme huomataan valtakunnallisesti. Tällaista tunnustusta ei olisi osannut odottaa, Jussinniemi sanoo.

    Mikä palkinto?

    MTK-Säätiön vuosittain myöntämän palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin esimerkillisiä toimintamalleja sekä kannustaa kehittämään luonnonvarojen kestävää käyttöä, erätaloutta ja maaseudun elinvoimaa eri puolilla Suomea. Palkinto tuo näkyväksi toimijoita, joiden työ hyödyttää sekä paikallisyhteisöjä että laajemmin suomalaista maaseutua.

    Lisää aiheesta
    • Kuvituskuva.

      Kylät | Vuoden kylä 2026 löytyy Pohjois-Pohjanmaalta – ”Pieni kylä on osoittanut suurta vaikuttavuutta”

    • Maatalous | MTK:n säätiön 10 000 euron Kasvu maasta -palkinto oripääläiselle tilalle ‒ ”hyvä malliesimerkki kestävästä ja ympäristöystävällisestä maataloudesta”

    • Koneen säätiö on rahoittanut kuluneen vuoden aikana eri tahoja noin 12 miljoonalla eurolla. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Koneen säätiöltä tuntuva rahoitus MTK:lle — keskiössä metsänomistajat

    Artikkelin aiheet
    MTK-Säätiö
    osakaskunta
    erätalous
    maaseutu
    talkootyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle