• Nuorison toivottomuus on kasvanut, mutta se ei näy Maaningalla

    Nuoret arvostavat rauhallista ja turvallista elämää maalla.
    Tilaajalle
    Joona Sidoroff (edessä) pelaa ja nuorisotyöntekijä Kimmo Pölkki jännittää takana.
    Joona Sidoroff (edessä) pelaa ja nuorisotyöntekijä Kimmo Pölkki jännittää takana. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Yhteiskunta
    13.6.202614:05
    Eija Mansikkamäki

    Eräs maalaiskylän nuorisotyöntekijä kertoi taannoin maaseudun nuorten kokemasta ulkopuolisuudesta: yhteiskunta ei välitä, kun ei edes poliisia näy ratsaamassa mopojen virityksiä.

    Tuorein nuorisobarometri on kertoo samaa: ennätysmäärä eli puolet nuorista suhtautuu pessimistisesti maailman tulevaisuuteen. epävarmuutta ja turvattomuutta aiheuttavat maailmanpoliittinen tilanne, vallitsevat arvot ja asenteet sekä työn saaminen.

    Myös tyytyväisyys omaan elämään on vähentynyt, ja usko omaan tulevaisuuteen horjuu.

    ”He ovat helposti lähestyttäviä, avoimia ja tolkun nuoria.”

    Kimmo Pölkki

    Käydäänpä kysymässä. Maaningan nuorisotalo noin 50 kilometrin päässä emokaupunki Kuopiosta sijaitsee järven rannalla koulun yhteydessä.

    Siisteissä sisätiloissa päivystää nuorisonohjaaja Kimmo Pölkki.

    ”Minusta Maaningan nuoret eivät koe eivätkä valita, että heidät olisi hylätty. He ovat helposti lähestyttäviä, avoimia ja tolkun nuoria. Perusasiat kuten käytöstavat ovat kunnossa. He myös ymmärtävät, minkälaista on elää maalla nuorena”, Pölkki pohjustaa.

    ”Tietenkin jos ei ole rahaa eikä töitä, voi olla toivotonta.”

    ”Huoletonta elämää ilman turhaa kiirettä ja hälinää.”

    Ninni ja Sofia

    Seitsemännen luokan vastikään päättäneet Ninni Korhonen ja Sofia Salomaa rakentavat majaa ja syövät kaupasta haettuja eväitä. Kaverukset eivät halua kuviin, mutta puhuvat mielellään.

    He asuvat noin kymmenen kilometrin päässä Käärmelahdessa ja kulkevat täältä vanhempiensa kyydissä kotiin.

    ”Joskus pelataan jalkapalloa ja riehutaan salissa tai istutaan rannalla tai leikkipuistossa. Välillä ollaan iltakymmeneenkin asti”, tytöt kertovat.

    ”Täällä maalla on rauhallista ja turvallista, ja vaikka olisi myöhään ulkona, ei tarvitse pelätä. Huoletonta elämää ilman turhaa kiirettä ja hälinää.”

    Päihteisiinkään ei kuulemma törmää.

    ”Harrastuksia on vain ala-asteikäisille, samoin kesäleirejä.”

    He kaipaavat yläasteikäisille muitakin harrastuksia kuin lentopalloa ja sählyä.

    ”Joku vuosi täällä oli tanssia, mutta sekin oli hiukan pienemmille ja se loppui. Ylipäätään harrastuksia on vain ala-asteikäisille, samoin kesäleirejä”, tytöt kertovat.

    Tulevaisuuteen kuuluu lukio Siilinjärvellä ja joku kiva ammatti.

    ”Joka päivä tulee uusia ajatuksia: tänään sairaanhoitaja ja huomenna kampaaja. Varmaan kasilla pitäisi jo tietää”, Ninni miettii.

    ”Minä voisin olla luokanopettaja tai terapeutti”, Sofia pohtii.

    Ensi vuonna tyttöjä odottavat rippikoulu ja mopokortin ajaminen.

    ”Ja kevarilla pääsee 16-vuotiaana vielä nopeammin!”

    Minne, sitä ei Korhonen osaa sanoa, mutta kesätyö on tiedossa: kananmunien pakkaajana.

    ”Vapaa-ajalla virvelöin Mustanvirran sillalta haukia.”

    Joona

    Myös niinikään 7. luokan päättänyt Joona Sidoroff, 14, käy nuorisotalolla viettämässä aikaa.

    ”Hengaan kavereiden kanssa ja pelaan. Vapaa-ajalla virvelöin Mustanvirran sillalta haukia. Perkaan ne itse ja äiti tekee haukipyöryköitä.”

    Asuminen maalla on mukavaa, kun ei ole meteliä.

    Mopokin on ja toiveissa on pari lisää, kunhan saa kortin.

    ”Jonkinlainen mekaanikko, Kuopiossa on lähin koulu”, Joona kertoo ammattihaaveistaan.

    Joskus käydään kaupassa ja leivotaan. Bändikämppäkin on.

    Nuorisotalo tarjoaa kouluaikoina kolmena iltapäivänä viikossa tekemistä niille, joiden ei tarvitse kiirehtiä koulukyytiin tai joiden ikä riittää mopoon, mopoautoon tai traktoriin.

    Koulun liikuntasalissa voi pelata pallopelejä ja nuorisotalon puolella video- ja lautapelejä, pingistä ja biljardia. Joskus käydään kaupassa ja leivotaan. Bändikämppäkin on.

    Pölkki kertoo, että ohjattua toimintaa tarjoavat 4H, Maaningan Mahti ja koulun jälkeen harrastamisen Suomen malli. Naapurikunnissa voi pelata pesä- ja jalkapalloa tai jääkiekkoa.

    Lähimmät lukiot ovat Pielavedellä, Siilinjärvellä ja Kuopiossa, ja ammattikoulut Siilinjärvellä ja Iisalmessa.

    Pölkki on toiminut 11 vuotta nuorisonohjaajana Maaningalla. Hän tapaa nuoria myös koulussa välitunneilla ja voi opettaa tunneillakin esimerkiksi tunnetaitoja.

    Kuopioon hän lähtee valvomaan, kun omat nuoret juhlivat koulun päättäjäisiä, sataman yötä, tai tivolin saapumista.

    ”Sinne mekin yleensä jalkaudumme katsomaan, miten ne pärjäävät.”

    ”Ainoa vakituinen ohjelmanumero on perjantaisin bingo, jossa kaikki ovat mukana.”

    Pölkki on myös tutkinut nuoria Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Nuorisokasvatuksen johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelmassa. Hän kysyi ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään Kuopion maaseutualueiden nuorilta, mitä kunnallisia nuorisotyön palveluita he käyttävät.

    Ilmeni, että erilaisista toimintamuodoista juuri avoin nuorisotilatoiminta on suosituin. Nuoret haluavat tehdä itseään kiinnostavia asioita ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

    ”Täällä nuorisotalollakin nuoret saavat tehdä asioita oman kiinnostuksensa mukaan. Ainoa vakituinen ohjelmanumero on perjantaisin bingo, jossa kaikki ovat mukana ja palkintona karkkipussi ja limukka.”

    Lisää aiheesta
    • Tuoreen nuorisobarometrin mukaan suuri osa nuorista kokee paineita työn saamisesta.

      Työmarkkinat | Järjestö: Nuoret tarvitsevat erityiskohtelua työelämässä

    • Turvallinen arki ja toimiva yhteiskunta lisäävät suomalaisten onnellisuutta.

      Yhteiskunta | Olemme maailman onnellisin kansa, joten miksi valitamme niin paljon?

    Artikkelin aiheet
    nuoriso
    maaseutu
    nuorisotyö
    Maaninka
    nuorisotalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle