• ”Maidontuottajille oikeudenmukainen kohtelu”

    Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Olli Rehn (kesk.) pitää kiinni siitä, että Itämeren alueen maidontuottajat ovat Venäjä-pakotteiden suhteen samalla viivalla hedelmän- ja vihannestuottajien kanssa.
    EU-parlamentin varapuheenjohtajan töiden lisäksi Olli Rehn työskentelee kansainvälisen kaupan valiokunnassa ja seuraa etenkin Venäjä-suhteita.
    EU-parlamentin varapuheenjohtajan töiden lisäksi Olli Rehn työskentelee kansainvälisen kaupan valiokunnassa ja seuraa etenkin Venäjä-suhteita. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    24.10.201417:44
    MT toimitus

    Europarlamentaarikko Olli Rehn (kesk.) pitää erittäin ikävänä, että maatalousneuvostossa jo kertaalleen saavutettu ja parlamentin maatalousvaliokunnan kannattama sopimus Venäjä-pakotteiden korvaamisesta Suomen ja Baltian maidontuottajille ”törmäsi seinään”.

    ”On hyvin tärkeää, että komissio löytää vastaavan oikeudenmukaisen hyvityksen viennin seisahtumisesta maidontuottajille kuin hedelmä- ja vihannestuottajillekin”, hän sanoi perjantaina Helsingissä.

    Maitosektorin Venäjän-viennin tyrehtyminen oli määrä korvata pohjoisille maidontuottajille, mutta EU-komissio ei ole sovitun suunnitelman mukaisesti löytänyt siihen varoja. Näin Suomessa asia hoidetaan ainakin väliaikaisesti kansallisin varoin, mutta korvausta ei ainakaan nykytiedolla heru etelän AB-alueen tuottajille.

    Koska komissio vaihtuu viikon kuluttua, asia siirtyy. Rehn uskoo, että parlamentti tulee seuraamaan, ettei asia hautaudu.

    ”Ainakin maatalousvaliokunnassa on tästä hyvin vahva tahtotila.”

    Eteläisten jäsenmaiden hedelmä- ja vihannestuottajille on maksettu korvausta viennin seisahtumisesta Venäjän otettua käyttöön vastapakotteet heinäkuun lopulla.

    Rehn myös muistutti, että oleellisinta olisi kuitenkin päästä eroon pakotteiden ja vastapakotteiden kierteestä. Se voi tapahtua vain vasta, kun myös Venäjä sitoutuu tukemaan rauhanomaista ratkaisua Ukrainan-kriisissä.

    Artikkelin aiheet
    maidontuotanto
    Venäjä-pakotteet
    Euroopan parlamentti
    Olli Rehn
    Ukrainan kriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria