• Tutkimus: Suurin osa suomalaisista ostaa mieluiten kotimaisia joululahjoja

    Kukaan tutkimukseen vastanneista ei tietoisesti suosi joululahjoissa ulkomaisia tuotteita.
    Lahjoiksi suomalaisia tuotteita toivoo saavansa puolet vastanneista.
    Lahjoiksi suomalaisia tuotteita toivoo saavansa puolet vastanneista. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    18.12.201715:20
    Matti Tuominen

    Joululahjojen alkuperästä välittää suurin osa suomalaisista. Suomalaisen Työn Liiton teettämästä kyselytutkimuksesta selviää, että suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa ostaa mieluiten lahjaksi kotimaisia ja Suomessa valmistettuja tuotteita.

    Lahjoiksi suomalaisia tuotteita toivoo saavansa puolet vastanneista. Kukaan tutkimukseen vastaajista ei tietoisesti suosi joululahjoissa ulkomaisia tuotteita.

    "Viime vuosien ajan noussut trendi kotimaisten tuotteiden suosimisessa näkyy luonnollisesti myös jouluna, vuoden suurimman kulutushuipun aikaan. Kotimaisen tuotteen työllistävä vaikutus ja palvelun tai tuotteen sisältämät, suomalaisille tutut arvot ovat kuluttajille tärkeitä syitä suosia suomalaista, myös jouluna", Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala sanoo tiedotteessa.

    Suomalaisen Työn Liitto tutki yhdessä Taloustutkimuksen kanssa toteuttamassaan kyselyssä muun muassa suomalaisten rahankäyttöä jouluvalmisteluihin, jouluhankintojen alkuperää sekä lahjojen kotimaisuuden vaikutusta ostopäätöksiin.

    Tutkimuksesta selviää myös, että lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista aikoo käyttää jouluun saman verran rahaa kuin aikaisempinakin vuosina ja neljännes arvioi tänä vuonna käyttävänsä jouluun aiempaa vähemmän rahaa. Kolmannes kyselyyn vastanneista suomalaisista arvioi jouluhankinnoistaan yli puolen olevan kotimaisia ja Suomessa valmistettuja.

    Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan ja Taloustutkimuksen toteuttamaan internetpaneelitutkimukseen lokakuussa 2017. Siihen vastasi 1 065 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    kotimaiset tuotteet
    joululahjat
    kuluttajakäyttäytyminen
    Suomalaisen Työn Liitto
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria