• Lukijalta: Kaupungistuminen kurjistaa suomalaisia vaikka toisin väitetään

    "Pendelöijän puolisosta tulee yksinhuoltaja, joka käy työssä, hoitaa kodin, vie ja hakee lapset."
    Työmatkat eivät ole palveluammatissa toimivalle tehokasta työaikaa, kirjoittaja muistuttaa.
    Työmatkat eivät ole palveluammatissa toimivalle tehokasta työaikaa, kirjoittaja muistuttaa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    19.10.201709:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Monet näkevät kaupungistumisen etenemisen luonnonlakina ja väittävät kaupunkien menestyvän heijastuvan koko maan hyvinvointiin. MT:n lukija Risto Moisio ottaa aiheeseen kantaa mielipidekirjoituksessaan.

    "Kaupungistuminen on jo suurelta osin vienyt haja-­asutusalueilta työikäisen väestön ja lähes kaikki palvelut kaupunkeihin tai ainakin kunta­keskuksiin. Jäljelle jäävät maatalousväestö, kestävyys­vaje-eläkeläiset, muutamat kaupat ja kaljabaarit. Näin kaupungit kaventavat oleellisesti haja-asutus­alueiden työllistämis- ja menestymismahdollisuuksia", Moisio kuvailee.

    Hänen mielestään siirtyminen kaupunkeihin kurjistaa myös kaupunkilaisia.

    "Yhä suuremman osan brutto­kansantuotteesta odotetaan tulevan palveluista, jotka ovat matalapalkka-aloja. Ryntäys kaupunkeihin nostaa asuntojen ja vuokrien hintoja. Halvat vuokrat ovat utopiaa ilman asumistukea."

    "Samalla maaseudulla asuntojen arvot putoavat rajusti. Kaupunkiasunnon ostajasta tulee asuntovelallinen. Näin muutto kaupunkeihin vaikeutuu. Kohtaanto-ongelma kasvaa."

    Ministeri Anne Bernerin (kesk.) esittämä työssäkäyntialueiden laajentaminen ei ole yksinkertainen ratkaisu, kirjoittaja muistuttaa.

    "Esimerkiksi Tampereen seudulta Helsinkiin pendelöijä on poissa kotoa noin puoli vuoro­kautta. Näin puolisosta tulee yksinhuoltaja, joka käy työssä, hoitaa kodin, vie ja hakee lapset päiväkodista, koulusta ja harrastuksista."

    Matalat palkat eivät riitä kaupungin nouseviin kuluihin.

    "Hyvin monet joutuvat kaavaillun perustulon tai perustilin varaan yrittäen haalia työtä sen päälle", Moisio arvioi.

    Koko mielipidekirjoitus

    Artikkelin aiheet
    kaupungistuminen
    Suomi
    maaseutu
    pendelointi
    yksinhuoltajuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria