• Kemikaalivaraston omistava yrittäjä ei usko, että varastoon tunkeutuneet olivat kiinnostuneita yrityksen tuotteista

    HS:n tietojen mukaan poliisilla on paraikaa käynnissä operaatio Helsingin Eteläsatamassa.
    Poliisi on kertonut saaneensa tiedon, jonka mukaan alueelle oli tunkeutunut naamioituneita tummiin pukeutuneita ihmisiä.
    Poliisi on kertonut saaneensa tiedon, jonka mukaan alueelle oli tunkeutunut naamioituneita tummiin pukeutuneita ihmisiä. Kuva: Mikko Stig
    Uutiset
    16.12.201917:44
    Juhani Reku, STT & STT

    Karapellontie 6:ssa sijaitsevan kemikaalialan yrityksen Algol Chemicalsin toimitusjohtaja Alexander Bargumin mukaan tapahtumiin ei liity piirteitä, jotka antaisivat ymmärtää tunkeutumisen olleen hyökkäys yritystä kohtaan.

    "En usko, että tunkeutujien mielenkiinto kohdistui meidän tuotteisiimme", Bargum kertoo STT:lle.

    Poliisi sai puoliltapäivin hälytyksen, jonka mukaan Espoossa sijaitsevaan kemikaalivarastoon oli tunkeuduttu.

    Poliisi tutkii tapahtumien kulkua alueella ja etsii epäiltyjä tekijöitä. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä rikoksena ja poliisi epäilee viiden henkilön liittyvän tapaukseen.

    Helsingin Sanomat kertoi uutisessaan kello 16.23, että poliisilla on paraikaa käynnissä useamman partion tehtävä Helsingin Eteläsatamassa Olympiaterminaalin edessä. Poliisin mukaan satamassa on otettu kiinni henkilöitä, "jotka mahdollisesti liittyvät Karapellontien tapahtumiin".

    HS perustaa tietonsa Helsingin poliisin Twitterissä jakamiin viesteihin.

    Linkki HS:n uutiseen.

    Artikkelin aiheet
    kemikaalivarasto
    Algol Chemicals
    poliisioperaatio
    Helsinki
    rikostutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle