• Sunnuntaista on luvassa jännittävä sääpäivä – vähän kaikkea voi olla, paitsi ei lunta

    Elokuun loppuun on luvassa melko vaihtelevaa sekä edelleen kohtalaisen lämmintä kesäsäätä. Kuluva sunnuntai saattaa olla hyvinkin vauhdikas, mutta alkavalla viikolla sää seestyy hiljalleen – ainakin taas hetkeksi.
    Sunnuntaina voi elokuinen sää näyttäytyä aurinkoisena, sateisena tai tuulisena.
    Sunnuntaina voi elokuinen sää näyttäytyä aurinkoisena, sateisena tai tuulisena.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    25.8.202410:29
    Eetu Rimo ja Jouko Korhonen

    Tänään sunnuntaina etelätuuli voimistuu lähes koko maassa, ainakin paikoin voi syntyä tuulivahinkoja. Tuulen maksimipuuska saattaa käväistä myrskylukemissa.

    Lappiin työntyy Ruotsia pitkin melko jatkuvaa sadetta lounaasta. Maan etelä- ja keskiosassa on aluksi pääosin poutaa sekä aurinkoista, lämpötila kohoaa poudalla parhaimmillaan jopa +25 asteen vaiheille.

    Ilmamassa on lämmintä ja kosteaa. Tämä kosteus sekä samalla lännestä saapuva kylmä rintamavyöhyke alkavat muodostaa sade- ja ukkoskuuropilviä.

    Sää on koko maassa hyvin vaihtelevaa.
    Sää on koko maassa hyvin vaihtelevaa.  Kuva: Ilmatieteen laitos

    Alkuiltapäivästä sateita saadaan länsirannikolla, jatkossa muuallakin maan länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Ukkonen jyrisee ehkä vasta pidemmällä mantereen puolella. Itä-Suomeen ja Kainuuseen kuuroilu ehtii pääosin vasta illaksi, mutta voi olla sitäkin ärhäkämpää, koska ilmamassa on ehtinyt kerätä energiaa ihan koko päivän.

    Maanantai on taas hyvin arkinen elokuun päivä, melko kesäistä on silti yhä. Lounaistuuli on kohtalaista ja ajoittain puuskaista, mutta heikompaa kuin sunnuntain huiput. Laajalti on poutaa ja verrattain aurinkoista. Yksittäisiä iltapäiväkuuroja voi nousta. Ylin lämpötila on 20 asteen tuntumassa.

    Tiistaina ajoittaisia sadekuuroja tulee taas maanantaita yleisemmin maan etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Lapissa. Suuren osan aikaa päivälämpötila on 15 ja 20 asteen välillä. Tiistain jälkeen maahamme sattuu useita poutapäiviä - yölämpötila laskee, mutta iltapäivisin 20 asteen raja ylittyy laajalti. Kesän hellepäivien määrässä siirrymme mahdollisesti jo pronssipallille.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita