• Maakuntien herkut tulevat pääkaupunkiin

    Uutiset
    20.8.201416:00
    MT toimitus

    Maakunnat panevat parastaan pääkaupungin pöytiin ensi viikonloppuna, kun neljäs Herkkujen Suomi järjestetään Helsingin Rautatientorilla.

    Tänä vuonna pääroolissa ovat maakuntien pienet elintarvikeyritykset. Osastoilla esitellään myös maakuntia ja suomalaista maaseutua. Mukana on 11 maakuntaa.

    Herkkujen Suomen yhteydessä järjestetään myös kaupan ja ravintoloiden sisäänostajien ammattitapahtuma, jossa he voivat verkostoitua pienten elintarvikeyritysten kanssa.

    Ammattilaisia on ilmoittautunut jo pitkälle toistasataa, MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen sanoo.

    MTK haluaa muistuttaa, että ensiluokkaiset, kotimaiset raaka-aineet eivät ole sattumaa, vaan määrätietoisen työn tulos. Suomalaiset ruuan tuottajat ja valmistajat kertovat sen tässä tapahtumassa myös kuluttajille.

    Lisäksi tapahtuman avajaisissa valitaan Suomen paras olut.

    Viime vuonna tapahtumassa vieraili lähes 65 000 kävijää. Hartikainen arvioi, että Herkkujen Suomi on suurin pelkästään ruokaan keskittyvä tapahtuma Suomessa. Se on myös iso satsaus MTK:lle.

    ”MTK koordinoi, mutta mukana suunnittelussa on useita eri järjestöjä. Lammin Sahti on keskeisessä roolissa”, Hartikainen sanoo.

    Tänä vuonna markkinointia hoidetaan erityisesti sosiaalisen median avulla. Lisäksi mainostetaan radiossa ja lehdissä.

    Herkkujen Suomi on avoinna torstaina 21.8. klo 16–21.30, perjantaina 22.8. kello 11–20 ja lauantaina 23.8. klo 10–18. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

    MT

    Lisätietoja: www.herkkujensuomi.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Herkkujen Suomi
    MTK
    ruokatapahtuma
    maakunnat
    kotimainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle