• Merivoimien pääsotaharjoitus alkaa Suomenlahdella ja Saaristomerellä

    Merivoimien johtama syksyn pääsotaharjoitus Freezing Winds 22 alkaa tänään Suomenlahdella ja Saaristomerellä.
    Ruotsista harjoitukseen osallistuu mm. Visby-luokan korvetti HMS Härnösand. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Ruotsista harjoitukseen osallistuu mm. Visby-luokan korvetti HMS Härnösand. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Turvavarusteet
    22.11.202208:19
    STT–

    Reilun viikon kestävään merisotaharjoitukseen osallistuu joukkoja myös Maa- ja Ilmavoimista sekä runsaasti kansainvälisiä kumppaneita.

    Harjoituksessa on mukana yhteensä 23 taistelualusta, huolto- ja tukialuksia sekä kuljetusveneitä sekä rannikko- ja maajoukkoja. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 5  000 henkilöä.

    Tavoitteena on harjoitella kansainvälisiä yhteisoperaatioita Suomen rannikon ja Itämeren olosuhteissa sekä harjoituttaa Merivoimia kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen.

    Kansainvälistä väriä harjoitukseen tuovat Naton pysyvä alusosasto SNMG1 (kolme alusta Hollannista, Tanskasta ja Norjasta) sekä miinantorjuntaosasto SNMCMG1 (yhteensä kolme alusta Saksasta ja Hollannista).

    Lisäksi mukana on Yhdysvaltain merijalkaväen osasto, Arleigh Burke -luokan hävittäjä Yhdysvalloista, miinantorjunta-alus FGS Dillingen Saksasta sekä Ranskasta fregatti Chevalier Paul ja miinantorjunta-alus Croix Du Sud.

    Ruotsista harjoitukseen osallistuvat Visby-luokan korvetit HMS Härnösand, ja HMS Helsingborg sekä Göteborg-luokan HMS Gävle.

    Lentotoiminta on koko harjoituksen ajan aktiivista Etelä-Suomen ja Pohjoisen Itämeren alueella. Suomalaisten koneiden ja helikoptereiden lisäksi mukana on yhdysvaltalainen merivalvontakone P8 Poseidon, joka on suunniteltu muun muassa sukellusveneiden torjuntaan.

    Freezing Winds 22 -harjoitus päättyy 2. joulukuuta.

    Artikkelin aiheet
    merivoimat
    Freezing Winds 22
    Suomenlahti
    Saaristomeri
    kansainvälinen sotaharjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Vain pieni keltainen Mips-tarra Husqvarna-kypärän ulkokuoressa kertoo, että kyseessä on tavallisesta poikkeava kypärä.

    Koneviesti | Husqvarna Technical Mips -metsurinkypärä antaa lisäturvaa metsätöihin – huomaamattomasti joustavaa suojavälinettä on myös mukava käyttää

    Tilaajalle
  • Traktorin huolto- ja korjaustoimenpiteiden turvallisuus heikkenee kiireen myötä.

    Koneviesti | Kolmannes maataloudessa sattuvista työtapaturmista tapahtuu koneiden huolto- tai korjaustöissä – näillä keinoilla hallitset turvallisuusriskejä

  • Palanut traktori pellon pientareella.

    Koneviesti | Koneviestin maatilojen turvallisuutta käsittelevä tietokorttisarja saa jatkoa – aiempien tietokorttien todettiin vähentäneen tapaturmia maatalouskoneiden käytössä