• Tutkija: Osa vesivoimalaitoksista on jättänyt oikeuden määräämät kalatiet rakentamatta

    Valtaosa voimaloiden turbiineihin joutuvista vaelluskaloista kuolee.
    Taimen syntyy jokiin ja vaeltaa sieltä suurempiin vesistöihin.
    Taimen syntyy jokiin ja vaeltaa sieltä suurempiin vesistöihin. Kuva: Tauno Kohonen
    Uutiset
    1.9.202008:00
    Katja Lamminen

    Kansainvälisten luonnonsuojelujärjestöjen raportin mukaan maailman vaelluskalakannat ovat pienentyneet vuodesta 1970 keskimäärin 76 prosenttia ja Euroopassa jopa 93 prosenttia. Vaelluskaloja ovat muun muassa lohi, taimen ja ankerias. Järjestöt vaativat vaellusesteiden purkamista ja kalateiden rakentamista kantojen elvyttämiseksi.

    Kalateiden rakentamisessa olisi tehostettavaa myös Suomessa.

    Tutkija Jouni Tulonen Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että osa vesivoimaloista ei ole rakentanut kaloille ohitusteitä, vaikka oikeus on määrännyt ne huolehtimaan asiasta jo vuosikymmeniä sitten voimalaa perustettaessa.

    "Esimerkiksi Kymijoella määrättyjä ankeriaskouruja ei ole koskaan tehty."

    Jokunen vuosi sitten oikeus määräsi haitan aiheuttajat maksamaan Tulosen mielestä hyvin kohtuullista kalatalousmaksua, jota on käytetty vaelluskalojen istutuksiin ja siirtoihin mereen patojen takaa. Jotkut yhtiöt ovat valittaneet maksuista.

    Tulosen mukaan reittejä vaelluskaloille olisi pitänyt rakentaa voimalaitosten yhteyteen jo aikaa sitten. "Nyt alkaa olla myöhistä, kun nousijoita ei enää juuri ole. Kantojen täytyisi parantua."

    Tehokas, kaikkia vaelluskalalajeja palveleva kalatie on metallivälppä, joka ohjaa sekä pinnassa liikkuvat lohikalat että pohjan ankeriaat ohitusputkeen.

    Alustavien tutkimusten mukaan voimalaitosten turbiineihin päätyvistä kaloista noin 30 prosenttia saattaisi selviytyä hengissä. Tulosen mukaan henkiinjääminen riippuu voimalaitoksen tyypistä ja tehosta. Asia vaatii lisätutkimuksia.

    Artikkelin aiheet
    vesivoima
    vaelluskalat
    kalatiet
    Luonnonvarakeskus
    ympäristönsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle