• Wärtsilän alkuvuoden tulos putosi ja osake syöksyi laskuun

    Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet ovat johtaneet siihen, etteivät Wärtsilän huoltotyöntekijät pääse liikkumaan normaalisti.
    Wärtsilän liikevoitossa näkyi selvä pudotus. Lehtikuva / Mesut Turan
    Wärtsilän liikevoitossa näkyi selvä pudotus. Lehtikuva / Mesut Turan 
    Uutiset
    21.4.202021:25
    STT

    Laivamoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä julkisti tiistaina selvästi vuoden takaista heikomman osavuosituloksen, minkä seurauksena yhtiön osake halpeni tuntuvasti Helsingin pörssissä.

    Wärtsilän osakekurssi päätyi tiistaina lopulta noin yhdeksän prosentin laskuun.

    Yhtiön tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liikevoitto tippui 56 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin vastaava tulos oli 102 miljoonaa euroa.

    Konsernijohtaja Jaakko Eskolan mukaan tulosta heikensivät yhä projektien kustannusylitykset, joista yhtiö kertoi viime syksynä. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet ovat puolestaan johtaneet siihen, etteivät Wärtsilän huoltotyöntekijät pääse liikkumaan normaalisti. Huoltotoiminnot tuovat noin puolet Wärtsilän liikevaihdosta.

    Tammi-maaliskuussa Wärtsilän liikevaihto kasvoi kahdella prosentilla 1,17 miljardiin euroon. Eskolan mukaan liikevaihdon lisäystä selittää Marine-liiketoiminnan laitetoimitusten ja huoltotoiminnan kasvu. Energialaitetoimitukset sen sijaan vähenivät.

    Wärtsilän mukaan koronaviruspandemialla on ollut olennainen vaikutus yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen maaliskuusta alkaen. Tarkkoja vaikutuksia ei kuitenkaan pystytä vielä määrittämään.

    "Heikentyneet kysyntänäkymät yhdistettynä ennakoituihin toimitusviivästyksiin ja liikkumisrajoituksiin, jotka hankaloittavat pääsyä asiakkaiden luokse, vaikuttavat olennaisesti taloudelliseen kehitykseemme tänä vuonna", Eskola sanoi tiedotteessa.

    Wärtsilä kertoo tehneensä jo ennakoivia toimia kulujen karsimiseksi noin 100 miljoonalla eurolla. Keinoina ovat lomautukset, työtuntien vähentäminen ja ulkoisen työvoiman käytön rajoittaminen.

    Yhtiö sai koronan takia aloitetut yt-neuvottelut päätökseen aiemmin tässä kuussa. Niiden seurauksena lomautetaan enintään 3  130 työntekijää kaikista eri henkilöstöryhmistä. Lomautettavista noin 80 prosenttia työskentelee Vaasassa. Wärtsilä työllistää Suomessa noin 3  800 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    Wärtsilä
    tulos
    koronavirus
    osakekurssi
    Vaasa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle