• Sateet nostivat jokien pinnat Pohjanmaalla

    Uutiset
    2.12.201515:00
    Maikki Kulmala

    Sateinen ja lauha sää on nostanut länsirannikon jokien virtaamia.

    Tulvakeskuksen mukaan jokien vedenkorkeudet olivat kuitenkin tiistaina kääntyneet tai kääntymässä laskuun sateiden loppumisen ja sään viilenemisen myötä.

    Vaasan eteläpuolisissa pienissä vesistöissä jokien pinnat olivat tiistaina vuoden huippulukemissa. Viikonlopuksi ennustettu sään lauhtuminen ja sateet nostavat jokien virtaamia uudelleen erityisesti Etelä-Pohjanmaalla.

    Kokemäenjoen vesistöalueella Loimijoen virtaama on kasvanut viime päivien sateiden vuoksi nopeasti. Vedenkorkeus on noussut yli metrin, mutta Tulvakeskuksen mukaan tiistaina nousu oli tasaantumassa.

    Järvien vedenkorkeudet olivat tiistaina nousussa erityisesti Etelä- ja Lounais-Suomesta Keski-Suomeen ulottuvalla alueella, jossa pinnat ovat olleet tavanomaista matalammalla.

    Pohjois-Suomessa monet järvet ovat edelleen alkutalven keskitasojaan ylempänä, mutta laskussa, kertoi Tulvakeskus tiistaina ajankohtaisen tulvatilanteen katsauksessaan.

    Maikki Kulmala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sateet
    tulvat
    Pohjanmaa
    jokien vedenkorkeus
    Tulvakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle