• Sipilä Ylelle: Annan kotini turvapaikanhakijoiden käyttöön

    Pääministeritason majoitusta on tarjolla turvapaikanhakijoille tammikuussa Kempeleessä.
    Uutiset
    5.9.201514:00
    STT

    Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) luovuttaa kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön ensi vuoden alusta lähtien. Sipilä rohkaisee suomalaisia avaamaan ovensa turvapaikanhakijoille. Hän kertoi aikeistaan Ylen Ykkösaamussa.

    "Perheeni on päättänyt, että meidän oma kotimme on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käytössä, koska me emme nyt sitä tällä hetkellä tarvitse. Vuoden alusta voimme sen luovuttaa tähän käyttöön", Sipilä sanoi.

    Sipilän perhe osti vuosi sitten omakotitalon Sipoosta.

    Sipilä kertoo jo keskustelleensa Kempeleen kunnanjohtajien kanssa kotinsa luovuttamisesta turvapaikanhakijoiden käyttöön.

    "Haluan olla rakentamassa Suomesta monikulttuurista Suomea", Sipilä sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    turvapaikanhakijat
    Kempele
    Yle
    maahanmuutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria