• Raahen öljyvuodosta kehkeytyi kallis operaatio

    Raahessa rantojen putsaus jatkuu vielä ainakin tämän viikon loppuun. Muutaman kuution öljyvuodosta tulee kallis lasku, sillä rantoja pitää puhdistaa kivi kiveltä.
    Kuva: Mikko Törmänen
    Uutiset
    5.6.201419:01
    MT toimitus

    RAAHE (MT)

    Rantakiviä tahriintui mustan öljyn peittoon ainakin neljällä saarella Rautaruukin terästehtaan edustalla Raahessa. Niistä yksi, lintujen pesimäsaarena tunnettu Selkämatala on saatu puhdistettua.

    Tehtaalta vuoti viime perjantaina 12,2 kuutiota raskasta polttoöljyä, josta mereen pääsi 3–5 kuutiota.

    Jo viikon verran rannoilla ovat huhkineet päivittäin 70–90 ihmistä. Heidän joukossaan on Rautaruukin työntekijöitä sekä yhtiön palkkaamaa ulkopuolista työvoimaa, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen henkilökuntaa sekä varusmiehiä. Vapaaehtoisia on värvätty Punaisen Ristin koordinoiman Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kautta, luontojärjestö WWF:stä sekä vapaapalokunnista.

    ”Puhdistus sujuu hyvin, mutta hitaasti”, toteaa Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen vesistöpäällikkö Arto Lehto .

    Suhteellisen pienestä öljypäästöstä kehkeytyi kallis operaatio, kun rantoja puhdistetaan kivi kiveltä. Öljyn kerääminen rannoilta kestää arvioiden mukaan sata kertaa niin kauan kuin vedestä.

    Kustannuksia Lehto ei kuitenkaan uskalla laskea. Laskut lentokoneiden, sukeltajien ja venekaluston käytöstä kerää pelastuslaitos.

    On mahdollista, että puhdistustyöt venyvät ensi viikkoon.

    ”Lisää vapaaehtoisia tarvitaan. Heitä värvätään koko ajan”, palomestari Jarmo Myllymäki öljyntorjunnan johtokeskuksesta sanoo.

    ”Alle nyrkin kokoiset, öljyyntyneet kivet kerätään säkkiin. Niitä isommat puhdistetaan”, WWF:n kenttäjohtaja Sampsa Vilhunen opastaa puhdistajia Vesimatalan saarella.

    WWF harjoittelee öljyntorjuntaa 4–6 kertaa vuodessa. Vilhusen mukaan Raahen onnettomuus on hyvää harjoitusta suuren luokan onnettomuutta varten.

    ”Suomenlahdella varaudutaan 30 000 tonnin öljyvuotoon.”

    Artikkelin aiheet
    öljyonnettomuus
    Raahe
    Rautaruukki
    öljyntorjunta
    ympäristövahinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle