• Liikenneviraston karu arvio: Kevään kelirikot pahimpia 15 vuoteen

    Kelirikot ovat tavanomaisesti Keski- ja Pohjois-Suomen ongelma, mutta tänä vuonna ilmiö vaivaa miltei koko maata.
    Kelirikot ovat tavanomaisesti Keski- ja Pohjois-Suomen ongelma, mutta tänä vuonna ilmiö vaivaa miltei koko maata. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
    Kelirikot ovat tavanomaisesti Keski- ja Pohjois-Suomen ongelma, mutta tänä vuonna ilmiö vaivaa miltei koko maata. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO 
    Uutiset
    20.4.201814:47
    STT

    Kevään lämpöaalto on käynnistänyt kelirikkokauden, josta Liikenneviraston arvion mukaan on tulossa pahin 15 vuoteen. Kelirikot haittaavat sorateiden liikennettä kevään mittaan miltei koko maassa.

    Kelirikot aiheutuvat sorateiden pintojen pehmenemisestä ja kantavuuden heikentymisestä, mikä rajoittaa erityisesti raskasta liikennettä. Sorateille on asetettu painorajoituksia yli 2  000 tiekilometrin edestä ympäri maata. Määrän odotetaan kasvavan.

    "Harmillisen vähän on keinoja sorateiden kunnon parantamiseksi. Tienpitäjä ei voi kuin paikata pahimpia kohtia murskeella ja huolehtia kuivatuksesta", kertoo Liikenneviraston kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Toivonen.

    Kelirikot ovat tavanomaisesti Keski- ja Pohjois-Suomen ongelma, mutta tänä vuonna ilmiö vaivaa miltei koko maata. Poikkeukselliset kelirikot johtuvat syksyn sademääristä, alkutalven leudoista pakkasista ja kevään äkillisestä lämpöaallosta.

    Artikkelin aiheet
    kelirikot
    Liikennevirasto
    soratie
    liikenne
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle