
115 000 vuoteen maapallolla ei ole ollut keskimäärin yhtä lämmintä kuin nyt. Amerikkalaistutkija James Hansen ja 11 muuta asiantuntijaa laskevat, että tänä vuonna maapallon keskilämpötila on todennäköisesti 1,25 celsiusastetta korkeampi kuin ennen teollistumisen aikakautta.
Asiaa uutisoivat torstaina Suomessa Turun Sanomat ja muut Lännen Median lehdet. Tutkijaryhmän työ on julkaistu Earth System Dynamics -lehdessä.
James Hansen nosti ilmastonmuutoksen maailman tietoisuuteen 1980-luvulla. Hän oli Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tutkija vuoteen 2013.
Pariisin ilmastokokous päätti rajoittaa ilmaston lämpenemisen alle kahteen asteeseen. Se maksaisi Hansenin mukaan satoja biljoonia eli tuhansia miljardeja dollareita.
Tutkija epäilee, etteivät tulevat sukupolvet kykene tähän kohtuuttomaan taakkaan. Siksi hän ehdottaa, että tuomioistuimet pakottaisivat hallitukset toimimaan ja vaatii maailmanlaajuista hiilidioksidiveroa.
Lännen Median haastattelema Oras Tynkkynen muistuttaa ilmastonmuutospäätösten realismista.
On vaikeahko nähdä miten saataisiin aikaan ratkaisu, jossa edes enemmistö maailman valtioista päättäisi yhdessä jostakin verotasosta, Sitran vanhempi neuvonantaja Tynkkynen kommentoi.