• Uudellamaalla esitetään koronarajoitusten jatkamista

    Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kahden viikon lisäaikaa voimassa oleville rajoituksille. Nuorten ja lasten ohjattu harrastustoiminta saisi jatkua.
    Esimerkiksi kuntosalit ovat Uudellamaalla kiinni. Arkistokuva.
    Esimerkiksi kuntosalit ovat Uudellamaalla kiinni. Arkistokuva. Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset
    5.1.202212:27
    STT

    Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi) kahden viikon lisäaikaa voimassa oleville rajoituksille.

    Koronakoordinaatioryhmä pitää tila- ja yleisörajoituksia edelleen välttämättöminä epidemiatilanteen ja terveydenhuollon kantokyvyn vuoksi, koronakoordinaatioryhmän keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa sanotaan.

    Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Uudellamaalla on kielletty 17. tammikuuta asti. Tämän lisäksi Uudellemaalle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta 10. tammikuuta asti, minkä vuoksi esimerkiksi kuntosalit ovat kiinni.

    Koordinaatioryhmä suosittelee aville näiden molempien rajoitusten jatkamista kahdella viikolla.

    Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kielto jatkuisi tammikuun loppuun asti. Tartuntalain mukaisten asiakas- ja yleisötilaisuuksien sulkemista koronakoordinaatioryhmä esittää jatkettavaksi 24. tammikuuta saakka.

    Alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaan uudet rajoitukset eivät koskisi vuonna 2003 tai tämän jälkeen syntyneiden nuorten ja lasten ohjattua harrastustoimintaa. Lisäksi ryhmä suosittelee, että uimahallien käyttö voitaisiin sallia erityisuimakortin haltijoille.

    "Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kantokyky on vaarantunut epidemiatilanteen huonontumisen vuoksi, eikä tilanteeseen ole näkyvissä paranemista ainakaan lähiviikkojen aikana", Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin vs. johtajaylilääkäri Veli-Matti Ulander perustelee päätösesitystä tiedotteessa.

    Ulander muistuttaa, että tartuntojen jäljittäminen ei pääkaupunkiseudulla enää pysy tautitapausten perässä.

    "Myös koronatestaus on pahasti ruuhkautunut. Raju tartuntamäärien nousu aiheuttaa nyt vakavan haasteen ei pelkästään terveydenhoitoalalla, mutta myös muilla yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisillä toimialoilla. Siksi nämä rajoitustoimet ovat tässä tilanteessa välttämättömiä."

    Koordinaatioryhmä korostaa myös rokotuskattavuuden nostamista, maskien käyttöä ja kontaktien välttämistä keinoina, joilla rajoituksia voidaan jossakin vaiheessa lieventää.

    Artikkelin aiheet
    koronarajoitukset
    Uusimaa
    Etelä-Suomen aluehallintovirasto
    koronakoordinaatioryhmä
    epidemiatilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria