• Pakkanen kiristyy ja tuuli on heikkoa – tuulivoimatuotanto on vähäistä lähipäivinä

    Sateita esiintyy vain paikoin ja lähinnä rannikolla.
    Lähipäivinä tuulee heikosti.
    Lähipäivinä tuulee heikosti. Kuva: Miska Puumala
    Uutiset|Sää
    28.1.202607:35
    Juha Jantunen ja Oskari Rockas

    Korkeapaine on Suomen yllä lähivuorokausien ajan.

    Pakkanen vähän kiristyy alkuviikon lukemista ja lähipäivinä pakkasta on yleisesti 10–20 astetta. Pilvisyys on vaihtelevaa ja huonosti ennustettavissa. Selkeän sään osuessa kohdalle pakkanen kiristyy, Lapissa kireimmillään 25 ja 35, etelässäkin yöaikaan 20 ja 25 asteen välille.

    Korkeapaineen ollessa Suomen yllä, on tuuli varsin heikkoa. Tämä näkyy esimerkiksi hyvin vähäisenä tuulivoimatuotantona lähipäivinä, viikonloppuna on seuraava mahdollisuus vähän voimakkaammalle tuulelle.

    Korkeapainesäässä sateet ovat pääosin melko vähäisiä. Torstaina ja perjantaina voi paikoin länsirannikolle ajautua mereltä yksittäisiä sakeita lumikuuroja. Lisäksi torstain vastaisena yönä sekä torstaina aamupäivällä Meri-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla voi tulla heikosti lunta. Suurempia sateita ei näy ennusteissa lähipäivien jälkeenkään.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    tammikuun sää 2026
    MT:n sääpalvelu
    Talvisää
    Pakkanen (sää)
    Meteorologia
    Sääennustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita