
Viikonlopun aikana voimakas matalapaine pyyhkäisee maan yli koilliseen tuoden mukanaan laajalti kuuroilevia sateita ja jopa pientä ukkosen riskiä.
Sateita tulee sunnuntaiyönä suuressa osassa maata.
Sunnuntaina päivällä sateet painottuvat maan pohjoisosaan ja etenkin maan eteläosassa on jo enimmäkseen poutaista ja aurinkoista.
Tuuli on lähivuorokauden aikana paikoin navakkaa ja puuskaista, Lapissa tuuli on heikompaa.
Alkuviikolla matalapaine väistyy itään ja korkeapaine vahvistuu lännestä.
Tuuli heikkenee, sää on poutaista ja enimmäkseen aurinkoista. Etenkin yöt kylmenevät ja yöpakkasta voi olla koko maassa.
Keskiviikkona korkeapaine kuitenkin alkaa väistyä koilliseen ja etelästä lähestyy matalapaine sateineen.
Etenkin maan etelä- ja keskiosassa sateet yleistyvät loppuviikolla, samalla yöt lämpenevät jälleen. Päivälämpötiloissa ei tapahdu suurempia muutoksia.