Useat tahot olivat säikähtävinään Riikka Purran tammikuun haastattelussa käsiteltyä tietoa puolueen suhtautumisesta EU-jäsenyyteen. Puolueen linja on ollut voimassa vuodesta 2019.
EU-politiikan muutos isännästä ja voudista takaisin rengiksi on Suomen näkökulmasta kuitenkin välttämätöntä. Vuonna 1992 aiempien sopimusten päälle rakennettiin EU-sopimus, jossa sovittiin jäsenvaltioiden talous- ja rahaliitosta, yhteisestä valuutasta, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, unionin kansalaisuudesta, demokratisoinnista sekä oikeus- ja sisäasioista. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluivat muun muassa sisämarkkina-alue, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.
Kauas on suomalaisten maanviljelijöiden kertoman mukaan tultu ainakin maatalouspolitiikan tavoitteista, joista ensimmäinen oli maatalouden tuottavuuden parantaminen ja nimenomaan sen kautta maatalousväestön kohtuullisen elintason turvaaminen.
Mikäli perussuomalaiset ei systemaattisesti jatkossakin vastusta itsemäärämisoikeutemme luovuttamista EU:hun, olemme tulevaisuudessa vielä vakavammissa vaikeuksissa sen ja talouden kivijalkojemme osalta. Metsän talouskäytön rajoittaminen meitä kuulematta aiheuttaisi meille merkittäviä haasteita.
EU:sta ei ole tarvetta luopua, mikäli se palaa juurilleen vapaan liikkuvuuden ja kaupan mahdollistajaksi. Näillä asioilla EU-jäsenyys Suomen kansalle myytiin, kun voimakkaasti masinoitu kansanäänestys järjestettiin vuonna 1994. EU:n tulee kuitenkin luopua Suomea ja muita hyvin asioitaan hoitaneita valtioita kurittavasta ennallistamis-, tulonjako- ja yhteisvelkakehityksen linjasta, joka on tuhoisa Suomen kansantaloudelle.
Saija Hyvönen
LT, erikoislääkäri