• Yhdysvallat ei ole aikeissa lähettää sotilaitaan puuttumaan Israelin ja Hamasin konfliktiin

    Hamasin ottamien panttivankien joukossa on todennäköisesti yhdysvaltalaisia, presidentti Joe Biden arvioi.
    Viikonloppuisissa hyökkäyksissä on Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan kuollut ainakin 11 Yhdysvaltain kansalaista.
    Viikonloppuisissa hyökkäyksissä on Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan kuollut ainakin 11 Yhdysvaltain kansalaista.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    10.10.202307:26
    STT–AFP

    Yhdysvallat ei ole aikeissa lähettää joukkojaan puuttumaan Israelin ja äärijärjestö Hamasin väliseen konfliktiin. Asiaa kommentoi medialle Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby.

    Kirbyn mukaan presidentti Joe Biden pitää kuitenkin huolta siitä, että Yhdysvallat suojelee ja puolustaa kansallisia turvallisuusetujaan.

    Hamas aloitti lauantaina yllätyshyökkäyksen, jonka kuolonuhrien määrä on noussut Israelissa jo 900:aan. Israelin vastahyökkäyksessä Gazassa kuolonuhreja on Gazan terveysviranomaisten mukaan jo lähes 700.

    YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n mukaan yli 137  000 ihmistä on hakenut suojaa Gazan alueella sijaitsevista kouluista.

    Hamasin hallussa on Israelin mukaan noin 150 panttivankia, joiden joukossa on sekä siviilejä että sotilaita. Hamas uhkasi maanantaina aloittaa sieppaamiensa panttivankien tappamisen, jos Israel jatkaa iskujaan Gazan siviilikohteisiin ilman ennakkovaroitusta.

    Hamasin ottamien panttivankien joukossa on todennäköisesti yhdysvaltalaisia, presidentti Biden sanoi Valkoisen talon julkaisemassa lausunnossa. Varmuutta asiasta ei Bidenin mukaan kuitenkaan vielä ole.

    Yhdysvallat tekee Israelin kanssa töitä panttivankien vapauttamisen eteen, Biden sanoi lausunnossaan.

    Viikonloppuisissa hyökkäyksissä on Bidenin mukaan kuollut ainakin 11 Yhdysvaltain kansalaista.

    Yhdysvallat, Ranska, Saksa, Italia ja Britannia tukevat Israelia sen pyrkimyksessä puolustaa itseään ja kansaansa, sanovat maiden johtajat Valkoisen talon julkaisemassa yhteislausunnossa.

    Maiden johtajat sanovat myös tunnustavansa palestiinalaisten legitiimit pyrkimykset. Lausunnon mukaan äärijärjestö Hamas ei edusta palestiinalaisten pyrkimyksiä ja tarjoaa palestiinalaisille vain kauhua ja verenvuodatusta. Hamasin terroriteoilla ei ole oikeutusta eikä legitimiteettiä, ja ne tulee tuomita kaikkialla, maiden johtajat sanovat.

    Ranskan presidentinkanslian julkaisemassa versiossa varoitettiin lisäksi Irania levittämästä konfliktia Gazan ulkopuolelle.

    Medialle puhunut yhdysvaltalainen puolustusvirkamies puolestaan sanoi Yhdysvaltojen olevan huolissaan siitä, että Iranin tukema libanonilainen Hizbollah-järjestö avaisi konfliktiin toisen rintaman.

    Hizbollahin mukaan Israelin iskut Libanoniin surmasivat maanantaina kolme äärijärjestön jäsentä. Ryhmä kertoi vastanneensa iskuilla Israelin kasarmeihin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle