• ”Pieni ja ketterä kunta, joka vastaa yrittäjien tarpeisiin nopeasti”: Tämä kunta nousi kuntabarometrissä sarjansa parhaaksi

    Kunnan mukaan saavutus kertoo vahvasta yhteistyöstä yrittäjien kanssa sekä pitkäjänteisestä työstä elinvoiman kehittämiseksi.
    Tuoreen Yrittäjien kuntabarometrin tulokset julkistettiin keskiviikkona Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä.
    Tuoreen Yrittäjien kuntabarometrin tulokset julkistettiin keskiviikkona Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Yritykset
    20.5.202618:30
    Henna Lääveri

    Joka toinen vuosi toteutettavassa Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.

    Vuonna 2026 alle 10 000 asukkaan kuntien sarjassa Suomen parhaaksi sijoittui Utajärvi, kertoo kunta tuoreessa tiedotteessaan.

    Tulokset julkistettiin keskiviikkona Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä.

    Kunnan mukaan saavutus kertoo vahvasta yhteistyöstä yrittäjien kanssa sekä pitkäjänteisestä työstä elinvoiman kehittämiseksi.

    Tulos ei Utajärven kunnanjohtajan Anne Sormusen mukaan ole sattumaa.

    ”Olemme pienessä kunnassa ketteriä ja pystymme vastaamaan yrittäjien tarpeisiin nopeasti. Yhteistyö yrittäjien kanssa on mutkatonta ja arjen tasolla toimivaa, mikä näkyy nyt myös valtakunnallisessa vertailussa”, hän kertoo tiedotteessa.

    Myös alueen yrittäjät tunnistavat yhteistyön vahvuudet. Utajärven Yrittäjiä edustavan puheenjohtaja Sulo Karhulan mukaan kunnassa panostetaan toimiviin yrityspalveluihin, asiantuntevaan neuvontaan ja yrityksille sopiviin toimitiloihin.

    Sormunen näkee valtakunnallisen ykkössijan ennen kaikkea osoituksena yhteisestä tekemisestä.

    ”Tämä tunnustus kuuluu koko Utajärvelle. Jatkamme aktiivista työtä elinkeinoelämän kehittämiseksi ja haluamme olla jatkossakin erinomainen paikka yrittää ja investoida”, hän toteaa.

    Tiedotteen mukaan paikallista yritystoimintaa ja tulevaisuuden näkymiä vavistavat myös viime vuosina kuntaan rantautuneet merkittävät investoinnit.

    Tästä esimerkkinä on suunnitteilla oleva ja toteutuessaan Suomen ja EU:nkin tasolla mittaluokaltaan erittäin merkittävä vetyhanke.

    Vetyalfa Oy:n Utajärvelle suunnittelemassa vihreän vedyn jalostamohankekokonaisuuteen kuuluva Cloudberry-hanke on saamassa Euroopan komission päätöksen mukaisesti 224 miljoonan euron investointituen.

    Kolmen kärki kolmessa kuntakokoluokassa

    Suuret, yli 50 000 asukkaan kunnat

    keskiarvo 2.93

    – Hämeenlinna, 3.40

    – Kotka, 3.33

    – Jyväskylä, 3.21

    Keskikokoiset, noin 10 000–50 000 asukkaan kunnat

    keskiarvo 3.17

    – Kauhava, 4.02

    – Kempele, 3.93

    – Nokia, 3.91

    Pienet, alle 10 000 asukkaan kunnat

    keskiarvo 3.22

    – Utajärvi, 4.21

    – Karstula, 4.20

    – Vehmaa, 4.18

    Lähde: Suomen Yrittäjien kuntabarometri 2026

    Lisää aiheesta
    • Vieremä voitti Suomen Yrittäjien Kuntabarometrin pienten kuntien luokan. Vasemmalla vieremäläisyrittäjä Arto Heiskanen ja oikealla kunnanjohtaja Mika Suomalainen.

      Talous | Näin yritysystävällisin kunta Vieremä auttaa yrityksiä – pieni koko on käännetty vahvuudeksi

      Tilaajalle
    • Aakeeta laakeeta, mutta vuodesta toiseen myös otollinen ilmapiiri yritystoiminnalle.

      Talous | Katso, mitkä seudut ovat parhaat yritystoiminnalle 2023 – tutun kärkikolmikon taakse on ilmestynyt rakettimainen nousija

    Artikkelin aiheet
    Utajärvi
    yrittäjien kuntabarometri
    elinkeinopolitiikka
    vetyhanke
    kuntakehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy