• Harmaa ja sateinen syyssää jatkuu, mutta tavanomaista lämpimämpänä

    Useita sadealueita kulkee tällä viikolla Suomen yli itään. Erityisesti Lapissa yöt ovat harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen leutoja.
    Aamuisin esiintyy laajalti sumua tällä viikolla.
    Aamuisin esiintyy laajalti sumua tällä viikolla. 
    Uutiset|Sää
    7.10.202507:29
    Eevi Silvennoinen ja Cecilia Wolff

    Tiistai alkaa monin paikoin sumuisena ja pilvisenä, ja Pohjanlahden rannikolta Etelä-Lappiin sataa paikoin vettä. Kuurot yltävät myös maan keskiosiin. Sumu hälvenee päivän mittaan ja sateet leviävät pohjoisessa Lappiin ja Kainuuseen.

    Maan etelä- ja keskiosassa sää on pääosin poutainen, mutta paikalliset kuurot ovat edelleen mahdollisia. Pilvipeite voi rakoilla etenkin etelässä ja idässä, jolloin lämpötila kohoaa paikoin lähelle +15 astetta.

    Huomenna keskiviikkona tuuli voimistuu lännestä lähestyvän säärintaman myötä. Keskiviikon ja torstain aikana hidasliikkeinen sadealue kulkee koko maan yli itään tuoden monin paikoin jatkuvampaa sadetta.

    Vettä kertyy laajalti 3–15 millimetriä, ja paikoin länsirannikolla sekä Meri-Lapissa yli 20 millimetriä.

    Sateen jälkipuolella sää alkaa seljetä lännestä alkaen, mutta torstain vastaisena yönä muodostuu jälleen laajalti sumua.

    Lämpötilat pysyvät lähipäivinä melko tasaisina: päivisin ollaan enimmäkseen +8 ja +14 asteen välillä.

    Sateen alla ja Lapissa voi olla hieman viileämpää. Yöt pysyvät pääosin plussan puolella, ja alimmat lämpötilat vaihtelevat +2 ja +10 asteen välillä.

    Keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun sää on osin selkeämpää, lämpötila voi laskea nollan alapuolelle Länsi-Lapissa. Pohjanmaan maakunnissa voi esiintyä myös hallaa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    syyssää
    sade
    Lappi
    lämpötila
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita