• Sähköt poikki 6 kertaa yössä ‒ häiriöt verkossa piinaavat Jalasjärven tiloja

    Lyhyet mutta häiritsevät katkokset sekoittavat tuotantotilojen automaatiolaitteet ja uhkaavat erityisesti broileritilojen kriittistä ilmastointia.
    Tilaajalle
    Maatiloilla broileri- ja maidontuotanto ovat erityisen herkkiä sähkökatkojen mahdollisesti aiheuttamille vahingoille.
    Maatiloilla broileri- ja maidontuotanto ovat erityisen herkkiä sähkökatkojen mahdollisesti aiheuttamille vahingoille. Kuva: Markku Vuorikari, Kimmo Haimi
    Uutiset|Maatalous
    14.10.202505:00
    Harri Kallio-Kurssi
    Jalasjärvi

    Jalasjärven alueella Kurikassa on koettu kaksi viikkoa lähes päivittäin sähkökatkoja. Katkoksia on esiintynyt jo elokuussa silloin tällöin, mutta tapauksia on MT:n saamien tietojen mukaan ollut viime aikoina aiempaa useammin.

    Pahimmillaan yön aikana on tiloilla koettu kuusi erillistä sähkökatkosta.

    Katkot ovat olleet lyhyitä. Maatiloilla on kuitenkin paljon automatisoituja laitteita, jotka katkosten takia lähettävät hälytyksiä. Laitteet pitää kuitata ja tarkistaa, että ne jälleen toimivat tuotantotiloissa.

    Erityisen hankala tilanne on alueen broileritiloille, joissa muun muassa ilmastointitekniikan täytyy toimia 24 tuntia vuorokaudessa. Maitotiloilla osa robottilypsystä tuhoutuu, jos laitteisto ei lähde uudelleen käyntiin.

    Osa katkoista on liittynyt rikkoontuneeseen erottimeen.

    Sähköverkosta vastaavan Carunan käyttöpäällikkö Kimmo Vainiola kommentoi MT:lle sähkökatkojen käsittäneen viime keskiviikkoyönä yhteensä noin 900 asiakasta. Sähkökatko alkoi klo 03.50 ja päättyi klo 06.48.

    ”Syynä oli rikkoutunut erotin Jalasjärven keskustan alueen muuntamolla. Sähkökatkon vaikutusalue oli Jalasjärven keskusta Jalasjoen itäpuolella. Joillekin asiakkaille sähköt onnistuttiin palauttamaan korvaavien yhteyksien kautta aiemmin”, Vainiola kertoo.

    Lyhyiden sähkökatkojen aiheuttajaa on hänen mukaansa usein todella hankala varmistaa, mutta osa Jalasjärven sähkökatkoista on liittynyt rikkoontuneeseen erottimeen.

    ”Jalasjärven alueella on ollut myös muita teknisiä laiterikkoja, jotka ovat näkyneet lyhyinä sähkökatkoina. Olemme partioineet alueet ja korjanneet näitä keskeytyksiä aiheuttaneita vikoja.”

    Sähköverkkoa valvotaan Vainiolan mukaan jatkuvasti.

    ”Kun toistuvia, ohimeneviä vikoja esiintyy, partioimme alueen löytääksemme keskeytyksen aiheuttajan. Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutunutta haittaa.”

    Jos sähkökatkos kestää vähintään 12 tuntia, kuluttajalla on oikeus vakiokorvaukseen.

    Lisää aiheesta
    • Yrittäjä Jari Kauppi ja sähköasennuksia tekevä Timo Välimäki tarkistivat autohajottamon sähkökaapin tilannetta ylijännitesuojan asentamista varten.

      Energia | Jännitepiikki rikkoo sähkölaitteita muulloinkin kuin ukkosella ‒ Jalasjärvellä tiloille aiheutui tuhansien eurojen kuluja

      Tilaajalle
    • Sähköverkon korjauksen kustannukset nousevat miljooniin euroihin.  LEHTIKUVA / Kimmo Rauatmaa

      "24 000 asiakasta saa yhteensä neljä miljoonaa euroa korvauksia" – Itä-Suomen sähköyhtiöille tykkylumesta noin 13 mijoonan vahingot

    • Myrskytuuli on katkonut puita ympäri maata.

      Sää | Sähköt poikki Jari-myrskyn takia edelleen lähes 40 000 taloudelta – ajokeli heikko koko maassa

    Artikkelin aiheet
    sähkökatkot
    Jalasjärvi
    Caruna
    maatilat
    broileritilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen