• Hallitus tarjoaa veroporkkanaa, jos kilpailukykysopimus syntyy

    Mikäli riittävän kattava sopimus syntyy, Sipilän hallitus luopuu lisäsäästöistä ja lisäveronkorotuksista.
    Juha Sipilän (kesk.) hallitus väläyttää palkansaajille veronkevennyksiä, mikäli kilpailukykysopimus saadaan aikaan.
    Juha Sipilän (kesk.) hallitus väläyttää palkansaajille veronkevennyksiä, mikäli kilpailukykysopimus saadaan aikaan. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    2.6.201617:53
    Jukka Koivula

    Sipilän hallitus tarjoaa työmarkkinakeskusjärjestöille vaihteeksi kepin sijaan porkkanaa.

    Mikäli jumittuneet kiky-neuvottelut saadaan maaliin, hallitus tekee 315 miljoonan euron veronkevennykset jo ensi vuoden alussa.

    Alun perin veronkevennykset oli tarkoitus saattaa voimaan 2018 alusta.

    "Jos päästään 85 prosentin kattavuuteen niin veronkevennyksiä tehdään 415 miljoonalla. 90 prosentin kattavuudella kevennämme veroja 515 miljoonalla. Hallitus osaltaan haluaa kannustaa loppumetreillä siihen, että saadaan riittävä kattavuus", pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toteaa.

    "Sen lisäksi pidämme avoimena myös sen, että talous- ja työllisyyskehityksen niin salliessa 2018 ja 2019 vuosina voidaan tehdä lisää veronkevennyksiä jopa miljardiin asti", Sipilä jatkaa.

    Sipilän mukaan hallitus lähtee siitä, että sopimukseen päästään.

    "Jos kilpailukykysopimusta ei synny, on mietittävä muita toimenpiteitä. Meillä ei nyt ole suunnitelmia sen varalle", pääministeri toteaa.

    Ministerit vetoavat Suomen Yrittäjiin

    Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toivoo edelleen, että Suomen Yrittäjät hyväksyisi kompromissiesityksen paikallisesta sopimisesta.

    "Tavoitteemme on, että paikallista sopimista edistetään. Hallitus pitää kiinni 72 prosentin työllisyystavoitteesta ja 110 000 uuden työpaikan tavoitteesta. Tällä tiellä kilpailukyky parantuu ja yhteiskuntarauha säilyy", Stubb toteaa.

    Myös työministeri Jari Lindström (ps.) vetoaa vielä Suomen Yrittäjiin.

    "Kompromissiratkaisu on hyvä ja todella tukeva vastaantulo."

    Yrittäjäjärjestö ilmoitti keskiviikkona hylkäävänsä kompromissiesityksen paikallisesta sopimisesta.

    Suomen Yrittäjät ei hyväksynyt ratkaisua, jossa paikallisen sopimisen osapuolena olisi ollut luottamusmies työehtosopimuksen niin määrätessä myös järjestäytymättömissä yrityksissä. Luottamusmies ei olisi ollut liiton ohjauksessa.

    EK ja palkansaajakeskusjärjestöt olivat kompromissiesityksen takana.

    Kiky-neuvottelut junnaavat yhä

    Työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken käytävien kiky-neuvotteluiden takarajaksi oli alun perin asetettu kuluvan viikon tiistai, mutta ratkaisua ei syntynyt tavoiteajassa.

    Neuvottelut junnaavat edellleen Teknologiateollisuuden sekä Metalliliiton välillä.

    Myös ammattiliitto Pro sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat ilmoittaneet tarvitsevansa lisää aikaa kilpailukykysopimusneuvotteluihin.

    Artikkelin aiheet
    kilpailukykysopimus
    veronkevennys
    hallitus
    työmarkkinaneuvottelut
    Suomen Yrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle