• Melalla vaikeaa kirjata hakemuksia

    Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan ongelmat alkoivat, kun vakuutustalo siirsi it-ohjelmansa teon toiselle firmalle.
    Tapio Antikainen tekeeyhdistelmäsikalatilallaan  sähköisen tukihakemuksen jo kolmannen kerran. 
tietokone näppäimistö
    Tapio Antikainen tekeeyhdistelmäsikalatilallaan sähköisen tukihakemuksen jo kolmannen kerran. tietokone näppäimistö Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    30.5.201318:00
    MT toimitus

    Mela vaihtoi toukokuussa palvelujen tuottajaa. Tietojärjestelmien sovellutukset siirrettiin uudelle kumppanille viikonloppuna kaksi viikkoa sitten.

    ”Häiriöt ovat pieniä mutta kiusallisia”, johtaja Antti Huhtamäki Melasta kuvaa.

    Eniten ongelmia on työkyvyttömyyseläkkeissä sekä Mela-sairauspäivärahoissa. Ongelmat kiusaavat lomitusnetin käyttöä. Paikallisyksiköissä työvuorojen listaaminen hankaloituu.

    Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksessa sekä myel-vakuuttamisessa ei ongelmia tiettävästi esiinny.

    Melassa on tietojärjestelmän vikoja etsitty ja korjattu. Ne häiritsevät ratkaisutoimintaa. Hakemuksia ja tietoja ei ole hävinnyt.

    ”Kaikki ovat tallella. Ne eivät vain kirjaudu meillä reaaliaikaisesti”, Huhtamäki sanoo.

    Koko viime vuoden Mela kamppaili hitaan hakemuskäsittelyn ongelmissa. Silloin epäonnistui sähköiseen asianhallintaan siirtyminen.

    Huhtamäki vakuuttaa niiden ongelmien ratkenneen. Ne eivät vaikuta nykyisiin. Alkuvuosi meni hyvin hakemusten käsittelyssä . Rästit on purettu.

    Vakuutusasiakkaat kuitenkin alensivat Melan arvosanaa. He antavat 8-. Melalla on tekemistä maatalousalan parhaaksi asiakaspalvelijaksi. Johto asetti tavoitteen.

    Artikkelin aiheet
    Mela
    tietojärjestelmäongelmat
    hakemusten käsittely
    maatalous
    asiakaspalvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena