Kasvintuotannon toimialapäällikkö Juha-Matti Toppari ProAgria Etelä-Pohjanmaasta sanoo, että suurien sademäärien toteutuessa riskirajoilla ollaan siellä, missä kylvetyt viljat tai muut kasvit ei vielä ole nousseet pintaan.
”Kovat sadekuurot altistavat kuorettumiselle”, Toppari toteaa.
Esimerkiksi Seinäjoella kova ukkossade jätti maanantaina lätäköitä pelloille.
”Kovin pitkään kasvustot eivät veden alla kestä, koska sitten happi alkaa loppua eikä kasvu siellä enää jatku.”
Pahimpia ovat hänen mukaansa alueiden yli menevät ukkoskuurot.
”Ne ovat paikallisesti vaarallisiakin. Jos kuuro oikein pahasti osuu kohdalle, joudutaan uusintakylvöihin. Kuorettumista on nähty tänä keväänä pohjalaispelloillakin.”
Topparin mukaan melko kuiva jakso tätä ennen auttoi pohjalaispeltoja siten, että ojat ovat aika tyhjiä. Ylimääräinen vesi ehtii imeytyä pelloilta pois.
”Mahdolliset tiivistymät korostuvat näissä tilanteissa verrattuna siihen, että maan rakenne on kunnossa.”
Toppari sanoo raskaiden koneiden altistavan peltoja, jolloin riski vahingoille kasvaa ja vesitalous on koetuksella.
”Taannoin salaojitus tehtiin leveähköllä ojavälillä, mikä ei riitä nykykoneille. Yksipuolinen viljely on toinen ongelma, mutta siihen on jo herätty median ja neuvonnan ansiosta.”
Viime vuoden heikon sadon takia varastot ovat tyhjiä elintarvikesektorin ja kotieläintilojen tarpeisiin.
”Tämä on tuhannen taalan paikka, jotta sadon pitää onnistua. Haasteita on ollut löytää viljaa eläinten ruokkimiseen.”
”Myös taloudellinen puoli on tärkeä. Kun hinnat ovat korkeita, hyvästä sadosta saataisiin kasvintuotannosta tilalle tuloja enemmän.”
Kustannukset ovat kasvaneet, ja tuotantopanoksille tarvitaan katetta, hän muistuttaa.
”Sade on enemmän kuin hyvästä tällä hetkellä, mutta kovia ukkoskuuroja ei toki kukaan toivo”, Toppari sanoo.
Toukokuun 30. päivä alkavalla viikolla Suomi jakaantuu Forecan kuukausiennusteen mukaan kahteen osaan lämpötilojen poikkeamin osalta.
”Viikon sadekertymät voivat paikoin olla jopa toukokuun keskimääräisiä sademääriä suurempia”, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo sääpalveluyrityksen sivustolla.
Koko toukokuussa sadetta tulee tilastojen mukaan keskimäärin 30–60 millimetriä.
Viikko on selvästi ajankohdan keskiarvoja sateisempi. Suomi on matalapaineiden reitillä.
”Meille liikkuu uusia matalapaineita, joista kukin tuo sateita ja sadekuuroja. Sadealueita pyyhkii siis Suomen yli yksi toisensa jälkeen”, Rinne jatkaa.
Kuukausiennusteen mukaan 6. kesäkuuta alkava viikko on Suomessa laajalti hieman keskimääräistä viileämpi. Sateita tulee ajankohdalle tyypillinen määrä tai vähän ajankohdan keskiarvoa enemmän.
Kesäkuun 13. päivä alkavalla viikolla sademäärien osalta ennuste kallistuu pikemmin vähäsateiseen kuin sateiseen suuntaan.
Viime vuonna kesäkuussa oli peräti 25 hellepäivää, mikä ei toistu tänä vuonna.
Sadekartoilla ennuste kallistuu Forecan mukaan juhannusviikolla pikemmin vähäsateiselle kuin sateiselle puolelle.
Lue myös: