• Fosfaatitonmakkara on lihaisaa

    Uutiset
    27.4.201216:00
    MT toimitus

    Elintarvikkeiden E-aineiden välttelyssä on siirrytty fosfaattiin. Ainakin lihatalo Snellman mainostaa poistaneensa makkaroistaan fosfaatin, jota käytetään sitomaan vettä tuotteisiin.

    Fosfaatittomina makkaroiden lihapitoisuus nousee valmistajan mukaan kymmeneksen. Nyt Snellmanin kotimaisten nakkien ja grillimakkaroiden lihapitoisuus ylittää suurelta osin 80 prosenttia.

    ”Fosfaatti päätettiin poistaa, koska suomalaisten fosforin saanti ylittää keskimäärin 2–3-kertaisesti vallitsevan ravintosuosituksen”, sanoo Snellmanin markkinointisuunnittelija Elisabeth Enström.

    Aiemmin yhtiön tuotteista poistettiin jo natriumglutamaatti ja kamara.

    ”Makkaranvalmistuksessa on palattu alkujuurille, kun ylimääräisiä lisäaineita poistetaan”, toteaa myyntijohtaja Peter Fagerholm.

    Fosfaatin eli fosforin tunnistaa koodeista E450 ja E451.

    Fosforin liiallinen saanti aiheuttaa terveyshaittoja, joista osa jo tunnetaan ja osaa epäillään. Helsingin yliopiston professorin Christel Lamberg-Allardtin mukaan lisätty fosfaatti saattaa olla yhteydessä osteoporoosin eli luukadon syntyyn.

    Erityisen haitallista liiallinen fosfori on munuaispotilaille.

    Järvi-Suomen Portti tuo kesäksi kauppoihin fosfaatittoman Ukko Pekka -grillimakkaran. Se on valmistettu luomulihasta.

    Yhtiöstä kerrotaan, että Suomesta ei saada riittävästi luomusianlihaa, joten sitä joudutaan tuomaan myös ulkomailta. KATJA KOLJONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    fosfaatiton makkara
    Snellman
    lisäaineet
    lihatuotteet
    ravintosuositukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle