• Kiinalaisten turkisostot jäivät vähäisiksi – Saga Fursin toimitusjohtaja: "Tulos osoittaa, miten riippuvaisia olemme päämarkkinastamme Kiinasta"

    Turkisten huutokauppayhtiön Saga Fursin joulukuun huutokauppa päättyi torstaina. Verkossa järjestettyyn tapahtumaan osallistui lähes 80 ostajaa.
    Myytäväksi valmiita turkisnahkoja: valkoinen suomensupi (vas.), ruskea suomensupi ja sinikettu. Arkistokuva on suomalaiselta turkistilalta.
    Myytäväksi valmiita turkisnahkoja: valkoinen suomensupi (vas.), ruskea suomensupi ja sinikettu. Arkistokuva on suomalaiselta turkistilalta. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    17.12.202122:45
    Antti Kantola

    Minkin-, ketun- ja suomensupinnahkojen ostot suuntautuivat Venäjälle, Etelä-Koreaan, Turkkiin ja Kreikkaan sekä länsimaiselle muotiteollisuudelle, Saga Furs tiedottaa.

    "Sen sijaan ostot yhtiön tärkeimmälle markkinalle Kiinaan jäivät vähäisiksi", yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

    "Tarjolla olleista 840 000 minkinnahasta myytiin reilu viidennes. Ketunnahkoja tarjottiin 210 000, ja niistä myytiin puolet. Tarjolla olleet suomensupin 20 000 nahkaa myytiin kaikki."

    Huutokaupan välitysmyynnin arvo oli 11 miljoonaa euroa. Se on rajusti vähemmän kuin viime vuonna vastaavassa huutokaupassa. Silloin välitysmyynnin arvo oli 28 miljoonaa euroa.

    Huutokaupan tulos vastaa ennakko-odotuksia, sanoo Saga Fursin toimitusjohtaja Magnus Ljung.

    Joulukuun huutokauppa tarjoaa Ljungin mukaan kiinalaisille valmistajille normaalivuosina mahdollisuuden täydennysostoihin ennen kiinalaista uutta vuotta, joka päättää vähittäismyyntikauden.

    "Tällä hetkellä Kiinan vähittäiskauppa kuitenkin kärsii koronapandemian aiheuttamista sulkutoimista."

    Muut markkina-alueet tekevät tähän vuodenaikaan jo ostoja seuraavaa kautta varten. Muiden markkina-alueiden ostajat olivatkin huutokaupassa aktiivisia, Ljung toteaa tiedotteessa.

    Joulukuun huutokaupan perusteella ei hänen mielestään voi ennustaa, miten turkisnahkojen päämyyntikausi käynnistyy.

    "Tulos osoittaa, miten riippuvaisia olemme päämarkkinastamme Kiinasta."

    Saga Furs järjestää seuraavan huutokaupan maaliskuussa 2022.

    Artikkelin aiheet
    Saga Furs
    turkiskauppa
    Kiina
    huutokauppa
    minkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle