

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Aapo Salmela kertoo, että miljoonat linnut kuolevat vuosittain Suomessa törmätessään ikkunoihin ja lasiseiniin. Arvio perustuu Linnut 2021 -vuosikirjassa julkaistuun artikkeliin.
”Lintujen ikkunatörmäykset saattavat olla Suomessa suurin ihmisten aiheuttama kuolinsyy linnuille ja tappavat vuosittain lintuja jopa kaksi kertaa enemmän kuin liikenne”, Salmela sanoo ja huomauttaa, että aihetta on tutkittu maassamme hyvin vähän.
Yhdysvalloissa puolestaan ikkunatörmäysten on arvioitu aiheuttavan vuosittain jopa 365–988 miljoonan linnun kuoleman.
”Kyseessä on maailmanlaajuisestikin merkittävä ongelma, jota olisi mahdollista ehkäistä varsin pienin kustannuksin erityisesti uusia rakennuksia suunniteltaessa.”

Salmelan mukaan yksikään kunta tai kaupunki Suomessa ei toistaiseksi edellytä lintujen huomioimista rakennettaessa.
Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lintujen huomioimista rakennusmääräyksissä on vaadittu kuntalaisaloitteilla.
Törmäysten estämisen kannalta tärkeintä on lasipintojen heijastusten vähentäminen sekä laajojen läpinäkyvien lasipintojen välttäminen.
Vanhojen rakennusten ikkunoita voi muuttaa lintuystävällisiksi teippauksilla ja tarroilla.
”Erityisen haitallisia ikkunakuolemat ovat uhanalaisille ja taantuville lajeille, sillä lisäkuolleisuus voi olla lajin kannalta kohtalokasta.”
Kaikilla lintulajeilla on riski törmätä ikkunoihin, mutta valtaosa uhreista on pieniä varpuslintuja.
”Erityisen haitallisia ikkunakuolemat ovat uhanalaisille ja taantuville lajeille, sillä lisäkuolleisuus voi olla lajin kannalta kohtalokasta.”
Salmelan mukaan törmäyskuolemia tapahtuu ympäri vuoden, mutta erityisesti ne painottuvat muuttoaikoihin.
Syksyllä 2020 uutisoitiin, miten Helsingissä sijaitsevan Triplan kauppakeskuksen ikkunoihin kuoli suuri määrä vaeltamassa olleita kuusitiaisia. Salmela arvioi, että ilmiö toistuu tänä vuonna, kun kuusitiaisia on ennätysmäärä liikkeellä.
Samanlaisia surmanloukkuja ovat ajoittain esimerkiksi Helsingin keskustassa komeilevat Kiasma, Musiikkitalo ja Sanomatalo. Sen sijaan keskustakirjasto Oodiin on tehty lintuja suojaavat ikkunateippaukset.

Lintuturvallista lasia kauppaa Suomessa muun muassa Pilkington. AviSafe-lasissa taivaan, puiden ja muun maiseman heijastetta on rikottu siten, että linnut havaitsevat pinnan paremmin.
Kehittyneimmissä, UV-valon heijastukseen perustuvissa versioissa lasin kuviointi ei juuri näy ihmissilmin katsottuna. Haittapuolena on, että myös lintulajeissa on eroja, mitkä niistä näkevät estepinnoitteen hyvin. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että lokit ja papukaijat näkevät UV-merkinnät selvästi, kun taas petolinnut, kyyhkyset ja varikset eivät näe niitä yhtä hyvin.
Lintujen törmäämistä ikkunoihin voi estää myös kotona ja mökillä pitämällä verhoja ja sälekaihtimia kiinni, kiinnittämällä laseihin kuvioita sekä jättämällä ikkunat ronskisti pesemättä.