• Suomessa kuoli viime vuonna historiallisen paljon ihmisiä – syntyvyys alhaisin 150 vuoteen

    Kuolleiden määrä oli suurin sitten sotavuosien, mutta Suomen väkiluku kasvoi silti.
    Kuolleiden määrä oli viime vuonna suurin sitten sotavuosien.
    Kuolleiden määrä oli viime vuonna suurin sitten sotavuosien.  Kuva: LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN
    Uutiset|Perhe
    26.1.202309:15
    STT

    Suomessa kuoli historiallisen paljon ihmisiä vuonna 2022, kertoo Tilastokeskus. Määrä kasvoi viime vuonna lähes 63  000 henkilöön, mikä on yli 5  200 enemmän kuin vuonna 2021.

    ”Lopullisessa tilastossa kuolleiden määrä nousee yli 63  000:een”, arvioi Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo tiedotteessa.

    Korkea kuolleisuus näkyy myös vastasyntyneiden elinajanodotteessa. Tyttöjen elinajanodote oli ennakkotietojen mukaan viime vuonna 83,8 vuotta, mikä on 0,6 vuotta vähemmän vuoteen 2021 verrattuna. Poikien elinajanodote laski ennakkotietojen mukaan puolella vuodella 78,6 vuoteen.

    Elävänä syntyneiden lasten määrä laski viime vuonna pienimmäksi 150 vuoteen. Lapsia syntyi vajaat 45 000, mikä on yli 4 600 vähemmän kuin vuonna 2021. Kokonaishedelmällisyysluku oli 1,32 lasta naista kohden, kun vuonna 2021 se oli vielä 1,46.

    Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna yli 17 000 henkilöllä korkeasta kuolleisuudesta ja alhaisesta syntyvyydestä huolimatta. Väestön määrän kasvu selittyy maahanmuutolla.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    väestötilastot
    syntyvyys
    kuolleisuus
    maahanmuutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria