• KIRJA Oletko koirasinäköinen?

    Uutiset
    19.10.201216:00
    Sari Penttinen

    Karikatyyrimaalauksiin erikoistuneen taiteilija Tommi Vuorisen ja Sanna Karppisen kirja Koiransa näköinen tuo lisää ulottuvuuksia koiran ja ihmisen suhteen pohdintaan.

    Kirjan ideana on tulkita ja kuvailla koiran sekä ihmisen välistä suhdetta koiran kasvonpiirteiden avulla. Apuna käytetään kasvojentulkintaa eli fysionomiaa.

    Fysionomiassa kasvot jaetaan päätyyppeihin, joita käytetään myös kirjassa. Päätyyppejä ovat esimerkiksi kuukasvot, tulikasvot ja maakasvot.

    Esimerkiksi kuukasvoisen tärkeimmät luonteenpiirteet ovat henkisyys ja mukautuvuus.

    Yhteensä kirjassa esitellään sata rotukoiraa kasvojentulkinnan avulla. Sisällysluettelossa rodut on jaettu vain eri rotutyyppeihin ja olisinkin kaivannut kirjaan kunnon rotuhakemistoa.

    Koirarotujen kuvailun lisäksi rotuesittelyssä kuvaillaan koiran ja omistajan suhdetta.

    Luonteen ja ulkonäön kuvailun lisäksi rotuesittelysivulta löytyy tietoa julkisuuden henkilöistä, jotka omistavat kyseisen rodun edustajan. Samalla sivulla on myös tietoa, missä tv-sarjoissa tai elokuvissa nämä rotukoirat ovat esiintyneet.

    Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II welsh corgeineen lienee klassikko ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman portugalinvesikoira ajankohtainen.

    Mukavaa viihdettä näiden tekstien lukeminen varmasti on, varsinkin, jos rotuvalikoimasta löytyy juuri se oma rotu. Kirja toimii varmasti hauskana lahjana jollekin koiraharrastajalle.

    SARI PENTTINEN

    Tommi Vuorinen, Sanna Karppinen: Koiransa näköinen. 228 sivua. Otava.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kirja-arvostelu
    koirat
    kasvojentulkinta
    Tommi Vuorinen
    Sanna Karppinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria