• Vantaan Sanomat: Vantaata piinaavat susien lisäksi myös hirvet

    Riistayhdistys: Itä-Vantaan hirvikanta karkaa käsistä, kolareita pelätään
    Vantaalla toivotaan hirvikannan rajoittamiseen kestävämpiä keinoja kuin poikkeuslupia. Kuvan hirvi ei ole vantaalainen.
    Vantaalla toivotaan hirvikannan rajoittamiseen kestävämpiä keinoja kuin poikkeuslupia. Kuvan hirvi ei ole vantaalainen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.11.201608:55
    Eija Mansikkamäki

    Vantaa on noussut nyt otsikoihin myös hirvien temmellyskenttänä. Viime viikolla Kaakkois-Vantaan Länsisalmessa tehtiin susihavainto.

    Vantaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Martti Palokas on huolissaan Itä-Vantaan hirvitilanteesta. Hirvikanta kasvaa hänen mukaansa hallitsemattomasti, koska Sipoonkorven kansallispuistossa ei saa metsästää, paikallislehti Vantaan Sanomat kertoo.

    Palokkaan mukaan seudulla on laskettu maaliskuussa 11 hirveä ja nyt määrä olisi puolitoistakertainen, joten kanta on karkaamassa käsistä. Vantaalla on tänä vuonna sattunut jo 80 hirvi-, peura- ja kauriskolaria.

    "Sydän syrjällään odotan, milloin tapahtuu paha hirvikolari. Toistaiseksi henkilövahingoilta on vältytty."

    Vaikka Sipoonkorvessa ei saa metsästää, alueen haltija voisi myöntää poikkeusluvan. Hirviseurat hakivatkin sellaista vuonna 2014, mutta Metsähallitus myönsi vain ajoluvan.

    Lupa-asiaa puitiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa saakka. Metsähallituksen aluepäällikkö Harri Karjalainen lupaa tarkastella poikkeusluvan tarvetta ja hirvikannan kokoa, jos seurat tekevät uuden hakemuksen.

    Palokkaan mukaan hirvikannan kurissa pitäminen vaatisi pitkäjänteisempää työtä kuin vain poikkeuslupaa.

    Vantaa sai tänä vuonna 18 hirvi- ja 55 peuralupaa. Hirviluvista 16 meni Länsi-Vantaalle ja kaksi itään Sotungin seuralle.

    Viime viikolla uutisoitiin, kuinka Länsisalmen koulun läheisyydessä oli tehty poliisille ilmoitus susihavainnosta Vantaalla.

    Poliisi ja asiantuntija pitivät havaintoa mahdollisena, ja partio turvasi koululaisten pääsyn kouluun.

    Riistayhdistys: Itä-Vantaan hirvikanta karkaa käsistä –"Sydän syrjällään odotan, milloin tapahtuu paha hirvikolari"

    Susi kävi ehkä Vantaalla, poliisipartio valvoi koulumatkoja

    Artikkelin aiheet
    Vantaa
    hirvi
    riistayhdistys
    susihavainto
    hirvikolari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria