• Talvivaaran jätevesisoppa kiehuu edelleen – Pekka Perä yrittää korkeimpaan oikeuteen

    Jo vuosia kestänyt oikeustaistelu Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöistä jatkuu edelleen.
    Talvivaaran kaivoksen perustaja Pekka Perä.
    Talvivaaran kaivoksen perustaja Pekka Perä. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Uutiset
    22.5.201815:38
    STT

    Hovioikeudessa maaliskuussa tuomitut Talvivaaran kaivoksen perustaja Pekka Perä, Talvivaara Sotkamon ex-toimitusjohtaja Harri Natunen ja ex-tuotantojohtaja Lassi Lammassaari ovat jättäneet valituslupahakemukset korkeimpaan oikeuteen, kerrotaan STT:lle Rovaniemen hovioikeudesta. Seuraavaksi KKO päättää, ottaako se jutun käsiteltäväkseen.

    Hovioikeus kovensi Perän tuomion kuudeksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta törkeästä ympäristön turmelemisesta. Käräjillä hänet oli tuomittu perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta sakkoihin.

    Myös Natusen tuomio koveni. Hovioikeus määräsi hänet maksamaan ympäristön turmelemisesta 100 päiväsakkoa, kun käräjillä tuomio oli 60 päiväsakkoa.

    Lammassaaren sakkotuomio ympäristön turmelemisesta pysyi ennallaan.

    Asiasta kertoi ensin Yle.

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    ympäristörikos
    Pekka Perä
    oikeudenkäynti
    kaivos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle